943.

Me oltiin niitä elämäämme eksyneitä
rakastuneita mutta aivan liian hukassa.
Mä hukun kyynelmereen selvisin keittiövuorosta muuhun en suostu en lähde täältä huoneesta en muuta kuin sellaisilla uhkauksilla.
Mä itken itken tätä vääryyttä joka meitä kohtas miksei me saatu olla niin kuin kaikki muut miks kuolema kietoi jääkylmät kätensä meihin miksei elämä antanut meille mahdollisuutta?
Mä oon aivan helvetin väsynyt ja iltaan tulee ne eiei ohjaajat mä kaipaan turvaa niin mut täällä on tasan kaks turvallista ja tietysti silloin kun mun on pahin olla kumpikaan niistä ei oo töissä.
Mut yhäkin mulla on noi sakset ne on kuivuneen veren peitossa ja tällä kertaa en todellakaan kerro haavoista en silloinkaan verenvuoto ei tyrehtyis niin kuin yleensä.
Jos ne vaan olis ymmärtäneet mun epäselvistä pyynnöistä mitä kaipaan jos joku vaan olis pystynyt pelastamaan mut mutta nyt on liian myöhäistä kaikki on valmiina minä varma ja sinä siellä jossain omassa pimeydessäsi ja mä uskon että siellä jossakin ei oo enää pahaa on vain me toisiimme kietoutuneina.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229