942.

Maailma on pimeä, musta paikka
mä odotan pääseväni sinne rakkaan syliin sen joka kuiskaa ei Veera oo mitään hätää ei enää nyt kaikki on hyvin ikuisesti.
Mä tiiän mun ikioma suojelusenkeli odottaa mua se kutsuu mua jo luokseen se kaipaa, ikävöi se ei tahdo enää nähdä mun kärsivän täällä se tahtoo auttaa, pelastaa mut tän maailman pahuudelta näiden ihmisten loukkauksilta.
Ja mä vastaan sen kutsuun älä huoli mulla on kaikki valmiina mäkin rakastan sua ja odotan pääseväni sun luo.
Tää on kilpailua aikaa ja rohkeutta vastaan kumpi ehtii ja uskaltaa ensin.
Nopeasti auton kiitäessä pimenneiden metsien läpi kulkevalla tiellä mä päätän päivän sen yön jona mä nään mun rakkaan suojelusenkelini joka sulkee mut lujaan syleilyyn ja sammuttaa väsyneen itkun.
Kuu hohkaa onttoa valoaan ei se riitä valaisemaan siksi autossa on kirkkaat valot on vähän hassua et taas mä pelkään hirvikolaria vaikka tiiän kuolevani ihan pian.
Mä oon päättänyt lakata puhumasta tällänen elämä ei selvästikään sovi mulle mä en sano enää kenellekään mitään ne pakolliset huomenet ja siinä kaikki käyn syömässä jos jaksan nousta sängystä kieltäydyn muuten poistumasta huoneestani mua ei oikeesti kiinnosta enkä mä enää jaksa esittää muka hyvävointista.
Tää elämä on nyt tullut loppuun kerään rohkeuden näiden päivien aikana hymyilen ne vakuuttavat valheet ja lähden.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229