931.

Mä tuun alas nukkuun
ei oo hätää ei oo mitään hätää mä yritän vakuuttaa mut nää kyyneleet kertoo todellisuuden.
Tää maailma on liian pelottava mulle mun mielessä on koko illan pyörinyt sama juttu mut en mä tästä voi puhuu enen ei se ymmärtäis tai siis se ymmärtäis aivan väärin.
Kumpa pääsisin pois mä toivon olevani ensimmäinen "meistä" joka lähtee tuonne taivasrajan taa.
Ettei mun tarvitsis menettää ettei uusin ehtis lähteä.
Tämä on se pelko josta en voi puhua mä pelkään yhä sen unen tarkoitusta jonka näin jonkin aikaa sitten.
Sen että tulen menettämään erittäin tärkeän ihmisen elämästäni.
Se on lähdössä mä tunnen ja siitä lähdöstä mä en selvii.
Siksi jos mulla olis rohkeutta mä takertuisin niin lujaa kii ettei se pääsis lähtemään pois mut kun mä ymmärrän ettei mun takertumiset huudot tai itkut estä sitä lähtemästä.
Sillä mä pelkään suurempaa voimaa jotenkin tunnen ettei se helpolla lähtis mut tää asia joka on tulossa on sellainen jolle kukaan ei voi mitään.
Mä haluaisin vaan saada pelkoni kerrottua ennen kuin on liian myöhäistä ennen kuin tapahtuu se mitä eniten pelkään mut en löydä sitä rohkeutta.
On vaan niin helvetin paha olla.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229