929.

Ajatusleikkiä
muistan sen päivän jona aloitin luin jotain blogia olin löytänyt toisen maan sinä keväänä silloin oli marraskuu kai juuri koulun jälkeen oli vielä valoisaa tulin isälle istuin koneelle avasin bloggerin huomasin postausten joukosta sen blogin jota rakastin se oli kirjoittanut jotenkin kauniisti viiltelystä jotain veripisaroista ja siitä helpotuksesta joka siitä seuraa.
Mä en ollut ajatellut asiaa omalle kohdalleni aiemmin vaikka olin lukenut puoli vuotta niitä tekstejä surullisesta pimeydestä.
Enkä mä tuolla hetkelläkään ajatellut enempää mä ajattelin vain kokeilla koulussa oli jotain stressaavaa ja sitten oli riita kaverin kanssa en mä muista mitä kaikkea mut musta oli alkanut tuntumaan etten mä jaksa kaikkea mitä multa vaadittiin.
Siinä pöydällä oli nitoja otin niistä yhden taitoin sen auki ja raapaisin muutaman kerran ihoa.
En muista mitä mietin miksen pysäyttänyt itseäni ehkä itsetunto oli niin huono en arvostanut itseäni lainkaan.
Jos mä saisin palata tuohon hetkeen mä sanoisin itselleni sullakin on oikeus mennä puhumaan koulukuraattorille aivan kuin niillä kaikilla muillakin ei niilläkään oo suuria ongelmia ei sunkaan tarvitse niitä kehittää ennen kuin saat sanoa ettet jaksa.
Mut ei musta ollut tuolloin tietämään kuinka syvään suohon tuo yksi niitti sai mut uppoamaan.
Nyt on vähän liian myöhäistä enää paeta marraskuussa tuosta iltapäivästä tulee kuluneeksi viisi vuotta viisi pitkää ja silti niin lyhyttä vuotta.
Arvet on raidottaneet mun käsivarret enkä mä enää osaa lopettaa näitä taukoja tulee aina välillä mutta on liian suuri ajatus etten enää koskaan näkis verta tuntis itseaiheutettua kipua.
Tänään tahtoisin vain käden harteille mä kaipaan läheisyyttä niin paljon mutta en mä uskalla pyytää.
Halaus silloin tällöin kaikki muu on unohtunut näihin viikkoihin vaikka tiiänhän mä etten mä oikeasti mitään ansaitse.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229