925.

Tavallaan syksyt on silti surullista aikaa
yli lentävät lintuparvet ja käsissä ikäväntuntu.
Hätäännys jokaisesta sanasta, lauseesta älä lähde älä tänään älä jätä mua älä nyt mä en selviä en vielä.
Samalla päätän mielessäni terapiaa tää alkaa olla loppu ne puhuu et pitäis lopettaa järkevästi eikä kerrasta mutta jotenkin epäilen että kahden viikon päästä oleva aika on viimeinen siellä ikinä.
Se ei halua kuunnella mua puhuu kuinka mun takana olevat tahot olis saaneet mut ajattelemaan näin se ei käsitä et nää on mun omia mielipiteitä tunteita, kokemuksia eikä kenenkään toisen.
Tuntuu kuin nyt olis paljastunut se todellinen henkilö sen takana se loukkaa useilla sanoillaan aiemmin se on ollut jokaisessa asiassa mun puolella mut nyt kun mä asetuinkin sitä vastaan se muuttikin käyttäytymistään täysin.
Mulla on vaan sellainen ihan sama-olo et ihan sama mitä tapahtuu kunhan mun ei tarvi enää mennä sinne.
Tai tietysti toivon et muut asiat jatkuu näin ettei kukaan tärkeä lähde tai ettei mun vointi romahda.
Ja mä toivon että asiat alkaa oikeasti parantumaan mutta ettei mua hylätä sillä sitten mä luovun luovun kaikesta ja luovutan otan terän ja itsemurhan ja niin hukun tunteisiin.
Sillä sitten mulla ei oo mitään jos mut nyt pakotetaan lähtemään tai itsenäistymään en mä oo valmis ei en todellakaan mut on paikattu teipein ja laastarein mä revin ne heti irti ja levitän itseni samanlaiseksi murskaksi kuin oon nää vuodet ollut jos mut nyt jätetään.
Mä yritän vaan elää päivän nukahtaa illalla ja herätä aamulla selvitä keittiövuoroista muistaa käydä lenkillä osallistua kaikkeen järjestettyyn tekemiseen tai en mä oikeastaan enää yritä nää tapahtuu jo itsestään puolihuomaamatta automaattisesti ei ne väsytä tai ei mun tarvitse pakottaa itseäni toimimaan mä oon ymmärtänyt et tää on nyt mun elämää joskus myöhemmin varmaan paljon toisenlaista mutta juuri nyt tää on tätä ja niin kauan kuin menee okei mitäpä mä tästä valittaisin.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229