924.

Minttuteetä ja syksyisiä päiviä koivut pukee itsensä keltaisen eri sävyihin mä kuiskaan maailmalle: sä oot niin kaunis.
Mä elän mä koen tunnen mä taidan selvitä.
Ihan varmaksi en vielä lupaa mitään mutta hitaasti mä edistyn tässä paranen tai kuntoudun joka tapauksessa ei oo enää huonoja päiviä ne on vaan huonoja hetkiä.
Mä puhun paljon muille niille jotka mua jaksaa kuunnella joskus hiljenen hämmentyneenä kun vastaus on jotain mitä en osaa odottaa.
Mutta pian mä taas selitän mä muistan kuinka hiljenin kun yläaste alkoi osaltaan se oli tietoinen päätös toisaalta mun arkuus valtas tilan mussa ja siks kai se tapahtuikin niin nopeasti.
Nyt musta tuntuu kuin olisin palannut ajassa vuosia taaksepäin uskallan sanoa mielipiteeni ja vastaan vaikken oo täysin varma onko mulla oikeutta.
Usein en jaksa kyllä edes miettiä sitä olis niin tylsä olla hiljaa tai vaan samaa mieltä toisten kanssa ja kun kaiken lisäksi mun pää on alkanut selkenemään on oikeita ajatuksia elämästä eikä vaan kuolemaa, sairastumista.
Siltikin kaipaan niitä hetkiä kun itken niin etten saa henkeä viiltoja joilla sai pelattua huomiota surkeasti mutta kuitenkin mut ehkä sekin on muuttunut et nykyään saan huomioni puhumalla enkä edes kaipaa kahdenkeskistä aikaa niin kuin silloin aiemmin.
Näitä muutoksia on niin paljon että on vaikea pysyä mukana ja mua pelottaa et jos ne katsoo mun edenneen niin paljon et mun täytyy siirtyä seuraavaan vaiheeseen kohti itsenäisempää elämää pelkään romahdusta joka siitä väistämättä seuraa.
Muuten kaikki okei iltaisin väsyttää järkevään aikaan unet ei oo painajaisia ei mitään mitä tahtoisin nähdä mutta nyt en itke itseäni uneen.
Just nyt en osaa sanoa mitä muuttaisin elämässäni jos vaan saisin jäädä tähän hetkeen ettei mun tarvis pelätä yksin jäämistä mut kun ei se oo mahdollista asiat muuttuu jatkuvasti mut ehkä joskus parempaan suuntaan?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229