881.

Kaiken pitäis olla nyt hyvin
mä jaksan hoitaa kaiken mitä pitääkin nukun öitä ainakin suurimmaksi osaksi käyn lenkillä hymyilen, nauran, suoriudun tai elän ehkä mä elän niissä haavekuvissa jotka ei koskaan muutu todeksi mutta ainakaan en jatkuvasti itke turvaa tai teitä tai ylipäätään mitään.
Tahtoisin puhua jostain mistä tahansa kysykää mä en saa selvää mikä tää olo on tai sitten vain huutaa apua ne sakset voi ei ne sakset vaikka kaiken pitäis olla hyvin musta tuntuu liikaa siltä että haen ne silloin kun tiiän ettei mun huoneeseen enää tuu kukaan.
Siitä seuraa uusi romahdus sukellus tummien vesien syliin mutta kun mua jo väsyttää tää elämästä haaveileminen mä tahdon mä tahdon ehkä nukahtaa tai ehkä pudota tai..
Sillä näen ja koen ja sen takia tunnen elämä on paha (eikä oo!) mä keinun aaltoilen en osaa päättää haluanko pysyä hyvässä olossa vai lähdenkö pahaan.
Mut tänään selvisin nukkumaan ilman että hain saksia eikä tää päivä huono ollut jos ei nyt ihan loistavakaan niin jotain siitä keskeltä.
Elämän opettelu onkin kai juuri sitä miten kävellään keskitietä ettei kompastuta kiviin tai mennä liian lähelle ojaa ainakaan pudota sinne askelkin on kevyin siinä kohtaa jossa kasvaa heinää ja kasveja renkaiden painaumien välissä.
Elämäntie on kai sellainen kaunis metsäautotie joka kapenee välillä poluksi ja kasvaa taas kun lähestytään ihmisten asuinsijoja välillä tielle syntyy puiden varjoja kun aurinko paistaa oikeasta kulmasta välillä tuulee ja välillä sataa ja joskus on vain aivan pimeää, hiljaista sillä tiellä ei pysähdytä askel jatkuu loppuun saakka ja kun tuo tie päättyy no sitä ei tiedä kukaan jatketaanko rajan takana vain siitä mihin täällä jäätiin vai onko jotain muuta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229