872.

Mä voisin sulaa tähän kyyneliin
ilmastointilaite viilentää keittiön ilmaa mä voisin vain jäädä nojaamaan jääkaapin eteen sulkea silmät ja kadota hetkeksi aivan kaikesta antaa kyynelten kantaa mut toiseen maailmaan.
Mut mä pidän itseni kasassa lähden muiden mukaan pois keittiöstä pois veitsien ja saksien turvasta hymyilen juttujen vastaukseksi oon mukana ja esitän ei nyt oo aikaa kertoa mikä kaikki sattuu.
Sä lupasit vain hetki sitten olla aina mun ja sen että me onnistutaan jos vain tahdotaan tänään mä tekisin mitä tahansa jotta saisin palata ajassa taaksepäin soittaa sulle vielä olla sun kanssa.
Mut mulla on vain kylmyyttä hohkaava viesti anteeks mut mun on nyt jatkettava ilman sua jonka mä luen aina uudestaan ja uudestaan autossakin vaikka tiiän etten saa itkeä ennen kuin pääsen takaisin huoneeseen.
Mä lasken päiviä taas menikö mulla hyvin neljää päivääkään huomenna en p��äse raiteille ylihuomenna lähtö olis suloinen kosto vai ratkaisu ehkä jotain molemmista mä voin lähteä.
Viimeinen kesä no mitä tämä nyt oli ei mitään erityisen unohtumatonta paitsi sun sanat ja sain pitää siskon poikaa sylissä monta kertaa näin sukulaisia hänen ristiäisissään huvipuistoreissu, josta ei jäänyt oikein mitään muuta kuin pettymys kun pää ei kestänyt muutama konsertti ja siinä se kesä sitten kai oli auringonpaistetta, hellettä ukkoskuurojen ja ikävää.
Palamaan syttynyttä ikävää joku heittää bensaa liekkeihin jatkuvasti ja mun tekis mieli repiä hakaneulalla sun nimi ranteeseen aivan sitä en kehtaa tehdä mutta lähellä se käy.
Kuten sanoin vuosia sitten ikävä päättyy vain päättämällä tuota lausetta oon toistellut kymmenille ammattilaisille vuosien aikana mutta kukaan ei oo ymmärtänyt sen todellista kaikua se on kuin vähän liian runollinen näkemys mun elämän perustasta.
Mä mietin mitä sulle kirjoittaisin vaikka turhaa kai itken sua takaisin mulle oli ihan oikein menettää sutkin.
Mä en vaan kestä tätä elämää joka on yhtä lähtöä jäähyväisiä joita ei oo ehditty jättää tuntemattomia jotka katoaa silloin kun se sattuu eniten siinä tutustumisen rajalla juuri kun oon tajunnut tähän ihmiseen tahdon luottaa.
Mua väsyttää tahdon sänkyyn tahdon takas turvaan niihin öihin kun hän istui mun vierellä silloin kun muut oli jo nukkumassa mä makasin vielä hereillä aina siihen saakka kun hän lähti huoneesta mutta noina öinä hän silitti mun kättä ikinä ennen ja koskaan sen jälkeen en oo tuntenut yhtä kokonaisvaltaista turvaa miks sekin lähtö täytyi kokea miks mun täytyi täyttää kahdeksantoista miks just mulle piti sattua sossu joka ei ymmärrä mitään tästä kivusta?
Tää ikävä mä en jaksa tuntea tätä mä tahdon takaisin turvaan siis niihin kuukausiin kun olin siellä oikeasti turvassa se viimeinen syksy, keskitalvi ei ollut turvasta kuullutkaan.
Nyt tuosta kipeästä menneisyydestä palaa yksi nuorista mun silmien eteen me nyökätään tervehdykseksi nyt ei voi itkeä nyt ei voi itkeä ei saa itkeä älä itke ei nyt eieiieieieieiei.
Ja mulla ei oo teriä tämä ilta pitäis selvitä tietona ei kuolemaa huomenna ilman verta ranteilla seuraavassa tilaisuudessa mä ostan terät varmasti viillän käsiä enemmän suurempia haavoja kuin se tammikuinen mun on pakko.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229