870.

Mä oon niin väsynyt
muutaman menneen päivän läpi oon liittänyt haaveissa mä en tiedä mikä mut tänä iltana pudotti päivä ei eronnut mitenkään aiemmista mä vaan tahdon luovuttaa.
Löytää kauan sitten sammuneet kyyneleet itkeä itkeä saada lohdutusta samaa aikaa mä tahdon jotain muuta kuin sortua taas masennuksen vallan alla.
Mä en tahdo joutua enää ikinä osastolle mutta entä kun vastaan alkaa vieriä vuoden pimeimmät kuukaudet millä voimin mä taistelisin mahdotonta vastaan?
Pelot vainoaa pelkään nukahtaa painajaisiin pelkään valvoa yöllä pelkään että enää en saa läheisyyttä mä tiedän etten ansaitse mutta kun mä tarvitsen.
Pysyäkseni hengissä selvitäkseni jonnekin sinne tyynempien vesien alueelle tämä nykyisyys on yhtä myrskyvaroitusta varovaro ja älä älä.
Viiltelynkin olin jo lähes unohtanut just nyt pelkäisin liikaa kipua ja liian syvää haavaa jos mulla olis terät tässä hetkessä mutta jotenkin tiiän että montaa päivää en jaksa.
Ikävä lyö nopeita lyöntejä niin nopeita etten ehdi reagoida, lyödä takaisin mä vaan otan iskut vastaan unohdan juuri ennen uutta lyöntiä kivun jonka niiden voima aiheuttaa.
Oon vihainen mut hylänneille yhtä aikaa kun tunnen sietämätöntä ikävää mä en hei jaksa!
Tuntea näin syviä tunteita mä tahdon helpomman elämän tappaa vaikka luovuuden siis kaiken minuuden jos mun tunteet kuolee siinä samalla.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229