855.

Mä en kestä
en kuinka kello kiirii taas puolta yötä tietona vaan mun pitäis nukahtaa mun pitäis enkä sitä kuinka yksin täällä oon sillä viimeyön vietin kiinni toisessa on jotenkin niin hirvittävän vaikea pärjätä näin kun toinen ei olekaan kosketusetäisyydellä.
Mä painan terän ihoon yritän kostaa kohtaamani kivun sille joka jätti viimeisimmän kommentin vaikka eihän se näitä haavoja näe ymmärrä mitään siitä mitä tunnen.
Toisen kanssa on helpompaa koska mun mielessä on kaikki haaveet yksin mä vaan vajoan tipun, murrun, sorrun, hajoan ja lasken kuolemani.
Muutamien kuukausien jälkeen odottais mahdollisuus siihen et me voidaan viettää paljon enemmän aikaa toistemme kanssa ehkä jopa asua yhdessä jos se toiselle sopis mut mä en oo varma uskallanko lähteä jonnekin siihen elämään jossa jään täysin yksin jos toinen kyllästyy muhun tai jos tapahtuu jotain kauheaa.
Ja kun mun itsetuhoisuus on vielä tätä luokkaa että voisin vain tokaista en mä taida jaksaa elää niin mä en tiiä miten tälläisena vain puoliksi elävänä selviäisin kaikesta siitä joka tuolla "omassa" elämässä odottaa.
Onneks asiat jatkuvasti muuttuu ennen pelkäsin ajankulua vieläkin tulevaisuutta mut ne hirvittävän pelottavat aikarajat on poistuneet mun elämästä tietenkään kipu hetkien menettämisestä ei poistu se on on on ja aina parhaissa mä hiljenen muutaman lauseen ajaksi kun muistan pian tää on ohi ja et sit ei enää koskaan.
Ehkä toinen opettaa mulle vielä kuinka elämää kestetään ehkä suojelee pahalta maailmalta vaikka yöllä jo hänen nukahdettuaan mun mieleen tulee kuinka voisin kaikista pahimpina öinä pyytää päästä nukkumaan hänen ja seinän väliin turvaanturvaanturvaan en enää aamulla muista puhua toiveesta.
Mä vaan kaipaan turvaa jatkuvaa suojaa niin paljon että sattuu.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229