845.

Mä en jaksa
mä en vaan kestä mut mä tiiän että perjantaina saan teriä eikä kukaan estä mua ei ne pysty sitten mä voin vaan viiltää ja viiltää ja viiltää.
Lasken kuolemaa valmiiksi ei siinä muuten mitään oliskaan mut kipu pelottaa ja vaikka asia ei mulle enää mitenkään sitten kuulu niin se kuinka joku joutuu keräämään mun murskautunutta ruumista raiteilta.
Ja se miten ylipäätään selviän raiteiden luo jo eilinen ahdistus oli kestämätöntä vaikken ollut suuremmin ajatellut kuolevani silloin matkana kaksitoista kilometriä on yllättävän pitkä kun se täytyy viettää yksin hiljaisuuttaan huutavan mielen kanssa mitä jos mitä jos mikään ei oo kuoleman jälkeen paremmin?
Mut siihen kaikki päättyy mun ei koskaan enää tarvitse selvitä mistään joutua enää kertaakaan osaston seinien sisälle mä oon vapaa tuulenhenki mukana merten aalloissa silloin mä oon se toinen.
Totta kai oon jättänyt tilan paikan ja ajan sille että mut pelastetaan mut se on ohi silloin kun suljen oven takanani silloin mä en perä��nny enää sillä silloin jättäisin muille enää yhden vaihtoehdon soittaa apua ja vangita mut M1-lähetteellä suljetulle.
Sen aika on enemmin edellisenä iltana kun käyn läpi mahdollisuudet kerron kuolemasta suoraa yhtä suoraa kuin pyydän läheisyyttä mua ei pelasta se että kielletään lähtemästä mä osaan kyllä järjestää, valehdella, jotta pääsen tekemään itsemurhan.
Mut jos asiat kääntyy jos tästä paikasta tulee uusi turva jos nää vihdoin ymmärtää kuinka tarvitsen voin mä jäädä hetkeksi katsomaan miten asiat muuttuu vai muuttuuko mitenkään.
Mieli rauhoittuu tarvittavilla ajatuksetkin nukahtaa se vielä ahdistaa että muiden ihmisten elämänilo niiden tapahtumia täynnä saapuva tulevaisuus lyö mua jatkuvasti kännykän ja netin kautta tieto hyökkää mun huoneeseen satuttamaan sillä kivusta huolimatta en osaa sammuttaa unohtua, kadota niistä missä ihmiset tavalliset ihmiset elämäänsä jakaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229