844.

Eilen
silta, joka ylittää pohjoiseen kulkevan raiteen nainen kävelee mun ohi meidän katseet kohtaa omassani säikähdys sen silmissä ehkä hämmennys, epäilys jatkoin matkaani kuin en koskaan olisi pysähtynytkään tuijottamaan raiteiden jatkumoa sinne kauas.
Tänään mä teen ja teen takana pitkä nukuttu yö en sanoisi että hyvin nukuttu koska painajaiset on päättäneet vainota mua loppuun saakka mutta pöydässä nauran niin etten saa kerrottua mille nauran.
Oon oudon rento jollain tavoin jopa huoleton siihen nähden että varma kuolema odottaa mua päätetyssä päivässä tai ehkä juuri siksi tahdon elää tahdon vielä kerran nauraa tuntea jotain muuta kuin kyyneleet poskipäillä.
Yksi muistuttaa liikaa viimeksi lähtenyttä tuijotin sen käsiä autossa sen olemus ja kaikki kuin ilmetty kaksoisolento ja mä tunnen liian tarkasti tässä hetkessä viimeksi lähteneen illan jona se tuli vielä mun luo päällään musta nahkatakki ja mulla kädet, hihat veressä toivoin etten sotkisi sen selkää halatessa enkä tänäänkään tiedä teinkö niin vai en.
Mut mä jätän tavallaan näissä päivissä jäähyväisiä kenelle en mä tiedä kirjoitan toiveita itken pelastusta ja lähden raiteiden luota takaisin vain siksi jotta voisin kerran pyytää kättä harteille niin suoraa kuin mahdollista ja jos vastauksena on ei ilman perusteluita tai jos pyyntö ohitetaan ilman vastausta sit mä lähden raiteille ja näytän niille näytän jokaiselle joka mulle on sanonut jos sä oikeesti oisit halunnut kuolla, sä oisit tehnyt sen jo.
Jossain kohtaa tulee aivan yllättäen puhetta turvassa käymisestä mä vastaan naurahtaen etten todellakaan pysty palaamaan sinne mutta enempää en jatka en kerro sitä kuinka se ei olis enää mikään turva paikat samoja mutta eri ihmiset tai ainakin ne jotka on samoja ovat muuttuneet vieraiksi.
Siksi turhaa enää lähtisin käymään siellä satuttaisin itseäni yhtään pahemmin kuin oon jo rikki tai edes soittaisin, laittaisin viestiä mä oon varma kuolemastani ei musta ollut elämään ilman turvaa.
Ehkä ne kuulee siellä mun kuolemasta tai ne jotka näitä tekstejä lukee saa tietää mut muut no ne on vain menneisyyttä ne ei tiedä enää kuinka kipuilen lähtöjä muistoja ajoista jotka vietin heidän kanssaan.
Mä tahtoisin vaan kirjoittaa sulle ikävästäni tai saada sut edes kuulemaan mun kuolemasta
mut sä et halua musta kuulla ja se on varmaa kaikki se kuinka et koskaan oikeasti pitänyt musta selvis keskitalven aikaan en puhunut kenellekään pettymys oli valtava mut eteenpäin oli mentävä.
Mä tuijotan arpeutuvaa haavaa käsivarrella rasvakudos näkyy yhä kuiskaan sä näytät surulliselta no just tää tästä puuttui alan puhumaan jo viilloille.
Sekaisin mikä sekaisin.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229