841.

Tapan itseni, kun siihen tulee tilaisuus.

Enemmän kuin varma tahto suurempi epätoivo syvempi ja kaikki laskettu valmiiksi viimeiset muistovärssyt tallennettu alle tekstin kauneinta maailmassa.
Mä tiiän esitetyn hymyn vakuuttavan voiman turvaavan mun viimeisen lähtöni mä tiiän asettuvani makaamaan selk�� vasten saapuvaa junaa sikiöasennossa niin että niska katkeaa.
Varmempaa keinoa ei edes löydy se on naps metsien keskellä kun kukaan ei osaa aavistaa missä mä makaan.
Ne löytää laukun sieltä raiteiden viereltä osan muistovärssyistä ruutupaperilla jos ne unohtaa etsiä niitä mun mielestä kauneimpia tältä koneelta.
Mitä mä enää miksi mä enää itkisin kosketusta, hipaisua, halausta miksi mä enää sukeltaisin epätoivon kaivoon miksen irrottaisi viimeistä toivetta läheisyydestä päästäisi sitä purjehtimaan avomerelle kun köysien solmut on avattu?
Te ette tuu takas sen jo ymmärsin nämä nykyiset ehkä parempi etten sano mitään uppoan vain jonnekin hiljaisuutta kaikuviin luoliin hymyihin ja katseisiin, joita ei kohdisteta silmiin.
Ja vastaan kävelee heinäkuinen iltapäivä kello vähän yli 17:21 pohjoiseen matkalla oleva juna ja mä saan turvani kuolemarakkaan nukahdan ikiuneen johon suurin kipu hetkessä vie.
Se on hyvästit sit ei tänään mun valheet ei juuri nyt vakuuta mutta mä toivon ja jollain tavoin jo tiiän viimeinen romahdus oli tää enää pilvet ei kiiri mun aurinkoni edestä mä hymyilen, nauran väkinäisesti mutta todellisuudessa vietän kaiken aikani kahlittuna syvänmeren hautaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229