829.

Kaikki nää hetket kiitää ohi
sadan kilometrin tuntivauhdissa joku laittaa musiikkia suuremmalle mä toistan mielen sisällä älä itke ei tää oo loppumassa just nyt mut mun sisällä pelko ei laannu se kerää vasta voimiaan taisteluun jonka tuun häviämään.
Mä vaan rakastan niin lujaa hetkiä jotka kuolee käsiin niitä joista tietää loppuelämän ei tuu olemaan näin.
Kaikki nämä ihmiset on historiaa vuosien jälkeen ja se mun pitäis hyväksyä.
Hyväksyä kuten hyväksyin nuorempana järkytyksen jonka koin kun mulle kerrottiin että kesäksi otetut kanat tapetaan syksyllä kun tulee liian kylmä.
Sen mä hyväksyin kun se kerrottiin mulle samana päivänä kun kanat haettiin en ehtinyt kiintyä vaikka hetkeksi pysähdyin kun tajusin ne kuolee kissanpentujen kanssa ei käynyt yhtä onnellisesti ensin mä itkin kun iskä aikoi tappaa niistä yhden tai kaks kun ne syntyi sit kun sain taisteltua niin että ne sai jäädä henkiin alkoi päättymätön itku kun ne täytyy luovuttaa pois kaikille löytyi kodit sukulaisilta mutta mä en kestänyt yritin tosissani yhdeksänvuotiaan mielen voimalla ajatella että jäähän meille kotiin kuitenkin pentujen emä mun ensimmäinen lemmikki.
Pennut oli luovutettu kun viikon päästä tuli tieto että yks niistä on jäänyt auton alle mä juoksin äidin luo itkemään se on kuollut, se on kuollut!
Vähän tiedon jälkeen häissä joku nosti puheeseen tuon kuolleen kissanpennun enää en muista edes sen nimeä mutta oli liian lähellä etten alkanut itkemään se on kuollut silloin isä vaihtoi puheenaiheen ja mä pakotin itseni keskittymään ajatukseen mun omaa kissaa oo viety mihinkään.
Muutamaa yötä ennen kuin vieras tuli meille ja kertoi kissanpennun kuolleen näin unta kuinka löysin kissanpennut kuolleena laatikosta meidän takapihalta.
Ja kun mä olin erittäin taikauskoinen lapsi jollain tavoin mä aavistin ei ne kauaa elä ja ei mennyt muutamaa vuotta kauemmin kun yksi niistä lopetettiin ja kolmaskin katosi.
Enhän mä enää niitä itke elämään on astunut suurempia varjoja mutta jollain tavoin menneet auttaa mua ymmärtämään mä oon ollut ja tuun olemaan todella heikko ja herkkä selviämään ja kohtaamaan menetyksiä.
Ja voi olla niin etten mä vaan ikinä kasva, opi elämään menetysten kanssa oli ne kuinka pieniä tahansa.
Jotkuhan selviää läheisten kuolemista niin nopeasti että mä en käsitä mä en oo koskaan edes menettänyt ketään tärkeää kuolemalle ja silti oon aivan hajalla.
Jossain kirjoitettiin että toiset vaan osaa käsitellä menetykset eri tavalla ja siks ne pääsee helpommin yli.
Mutta kuitenkaan mä en osta saksia tai teriä silloin kun siihen jää mahdollisuus jos mä viillän mä joudun todennäköisemmin pois kuin jos en viillä.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229