822.

Jos sä päästät mut pois
joku päivä päätät että mä en näe enää seuraavaa otat syliin ja järjestät mun kuolevan sun syliis.
Jos sä lupaat taivaan auringonsäteiden takana siirrät vain sylistä seuraavaan omastas suojelusenkelin.
Jos sä joskus päätät niin ymmärrät kai et silloin oon sulle loputtoman kiitollisuuden velassa?
Sitä en oo vaikka pelastaisit mut kymmeniä kertoja vedestä pitelisit päätäni pinnalla jotten hukkuis sillä vaikka sä jäisit mun viereen silittäisit kättä ja kuiskaisit ei oo mitään hätää mun voimat ei riittäis sua kiittämään sillä elämä ottaa aina enemmän kuin antaa.
Mä tajuan et oli virhe viedä ne sakset pois just nyt tahtoisin vain upottaa ne käteeni sillä vaikka riski on aina olemassa kerta kerran jälkeen suurempi et viillän liian syvään ja huomaan vain kuinka käsi lakkaa toimimasta.
Mutta kun siinä hetkessä ei oo mitään ei läheisyydenkaipuuta ei turvattomuutta on vain veri joka juoksee ranteelle kipu jonka unohtaa on vaan varmuus siitä että jokin tässä maailmassa käy oikein kun satutan itseäni.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229