816.

Mä pyytäisin
antaisitte joka päivä edes viis minuuttia aikaa.
En mä puhua enää osaa erota ahdistuksen syitä mut ei sen niin väliä mä tahtoisin vaan et joku olis lähellä.
Pitäisitte vain sen hetken kättä mun harteilla mä pyydän?
Mä kaipaan turvaa niin että sattuu mut mä en saa mä en ansaitse.
Ja kuolemarakas joka askeleellahan sä oot lähempänä ja lopulta kukaan ei osaa aavistaa kuinka pian pääsen enkelin siipien suojaan.
Pakoon kaikkea tätä pahaa muistoja, jotka tuhoaa ranteet kipua, joka sammuttaa ajatukset pelkoa, joka seuraa mua joka hetki.
Mä oon oikeesti niin väsynyt tuntuu etten selviä tän viikon loppuun mut ei mulla taida olla vaihtoehtoja.
Tai raiteilla odottaa nopea kuolema mutta mun rohkeudella se jää kaukaiseksi haaveeksi.
Mä mietin missä sä nyt just meet luetko sä vielä mun elämää tätä kautta vai ootko jo lopettanut?
Mietitkö sä koskaan mua mä ajattelen sua usein ahdistuksen keskellä silloin kun revin rannetta vihan vallassa auki ja mun järki on unohtanut kaikki ne kootut selitykset miks sä lähdit.
Se pieni lapsi mun sisällä itkee aina miks sä lähdit miks sä hylkäsit mikset pelastanut?
Ja se toinen elämään uskova se rakentelee mieleen reittejä kuinka tulis uus sinä vielä kerran uusi ihminen niin lähelle kuin sinä ja hän olitte.
Mutta se vähä mitä mussa aikuisesta ihmisestä on se huutaa sille itkevälle lapselle vihaisena lopeta nyt saatana tuo itkeminen siitä ei oo mitään hyötyä se ei johda mihinkään kaikki vihaa sua yhä enemmän ellet sä nyt usko sä et oo ansainnut mitään hyvää!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229