811.

Ne haluaa kertoo koko maailmalle
mä täällä käyn kaikki kaapit läpi saksien toivossa vaikka joku kertookin välittävänsä muutenkin menis ihan jees ja tiiän kuinka mun pitäis vaan lakata seuraamasta sitä mut koska oon mä en mä uteliaisuudellani pysty.
Mut tulipahan varmuus siitä ettei se mua koskaan oikeasti rakastanut pelkkiä tyhjiä sanoja se tahtoi musta jotain mitä ei koskaan ollut olemassa.
Ei saksia ja jos nyt haen tarvittavaa huominenkin päivä menee sumussa silmät kii sohvalla, aulassa ja autossa lopulta sänkyyn päiväunille kun uupumus on niin kokonaisvaltaista.
Jotenkin musta taas tuntuu et kaikki on ohi et vastaan tulee pian toinen tämänkaltainen päivä harmaa, sateinen eikä aivan niin kuuma syksystä muistuttava minä rannalla kaikki valmiina juon vain liikaa kävelen veteen ja pettymys, suru ja viha kaikki on ohi.
Mä pääsen kotiin tai tyhjyyteen mutta pelko, paha ja ikävä loppuu.
Ei siihen mee kauaa valheet on liian helppo rakentaa ja ne uskoo, vakuuttuu kun hymyilen, katson silmiin.
Muistattehan te sit mut sellaisena kuin olin lapsena ehkä vielä silloin olin hyvä ihminen enkä satuttanut sanomisillani ja tekemisilläni teitä kaikkia tai sinä nuorena joka rakasti koiraa jonka elämä oli yhtää koiraa ja kavereita naurua, haaveita ja toiveita älkää muistako näitä mun viimeisiä vuosia näissä ei oo mitään muistettavaa sairaita, pimeitä tekstejä kuolemantoiveesta ja viilloista unohtakaa syy miksi putosin kuinka takerruin pimeyteen ja mihin kuolin rakentakaa mielikuvissa se toinen maa jossa mä uskon meidän kohtaavan uudelleen.
Ja päästäkää kissa ja koira lähtemään mun luo sitten kun ne on vanhoja ja liian sairaita elämään ajatelkaa että mä otan ne siellä syliin kuten silloin kun palasin koulupäivän jälkeen kotiin.
Mä oon jossain odottamassa ja ehkä kaikki käy kuten kirjoissa että siellä aika ei oo käsite sitä ei vain oo ja kaikki paha aivan kaikki päättyy siihen aaltoina elävään mereen johon mun henki lähtee.
Ja muistakaa ne muistovärssyt mun päiväkirjan välistä ruutupaperilta ne kaikista kauneimmat valitkaa niistä paras mä luotan teidän kykyyn päättää kun mulla sitä taitoa ei oo ollut enää pitkään aikaan.
Mä tiiän että kun elämä loppuu päättyy toivo paremmasta elämästäkin mut kun oon niin väsynyt kirjoittamaan näitä samoja pyyntöjä nää on kuin huutoja myrksytuuleen kukaan ei kuule, ei vastaa kaikki kuulee vain tuulen joka heittelee tavaroita, kaataa puita mun sanat on sen tuulen voiman rinnalla täysin toissijaisia.
Ei kukaan enää tuu kysyy ehkä mitä kuuluu mut kukaan ei kosketa koskaan kukaan ei kosketa pidä kättä mun harteilla ja tästä mä en selviä.
Kipein asia koko maailmassa ne voi väittää välittävänsä olevansa kiinnostuneita mun asioista mut mä en usko ennen kuin sanat muuttuu teoiksi.
Tiiän olevani vääränlainen vaativani liikaa sillä en oo ansainnut mitään mitä pyydän mut kun joku mussa toivoo pelastusta.
Et löytyis turva tästä maailmastakin ettei mun tarvis löytää rohkeutta siihen viimeiseen tekoon mä tahtoisin ehkä jäädä kuitenkin tähän elämään vaikka en oo varma pelastaisko läheisyyskään mua pahalta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229