793.

Ja heti kun mä palaan takaisin
samat kehät kiertää vaikka joku saattaakin muuttua mä en oikein jaksa uskoa ihmeeseen.
Sillä ihme se olis jos ne oikeasti tahtois mulle hyvää ja vähentää mustasukkaisuuden aiheita.
Aika sen näyttää olisinpa kuollut tai ostanut edes teriä en jaksa tätä piinaa kyyneleitä jotka yllättää mut aulassa niiden toisten sanoja et on hyvä juttu et oon tässä enkä rannalla odottamassa kuolemaa.
Enkä jaksa painajaisia yöllä oon kirjoittanut puhelimeen lentää tiellä lujaa ei saa happea jotta voisin aamulla lukea unikirjasta tarkoitukset mutta en muista tosta painajaisesta muuta kuin sen valtavan hädän.
Kaiken pitäis olla nyt riittävän hyvin mut kun en tiiä kenenkään työvuoroja on ahdistavaa yrittää selvittää niitä puheista joita kuulen ohimennen haluun tietää mitkä päivät täytyy selvitä itse ja milloin voi luottaa turvaan.
Mut kun en viitsi kysyä ei kukaan ymmärrä miks mä niitä tahdon selvittää ennen siellä missä asuin ne kertoi usein kuka milloinkin on töissä vaikka kun meidän puolella oli vain kaks työntekijää ja molemmat oli turvallisia ei sillä ollut suurtakaan merkitystä kuka oli töissä.
Täällä kaikki on eri tavalla jos vuorossa on vain yks ja se on mies mun on pakko saada päälle se selviytymisasenne en vaan pysty luottamaan, puhumaan enkä oikeastaan edes tahdo.
Monesti nykyään vaikka töissä olis joku turvallinen mä en osaa puhua sillä toisella pitäis olla riittävästi aikaa ja tahtoa selvittää mikä mun on sillä oon niin sulkeutuneena kuoreeni etten saa sanottua muuta kuin että kaikki ahdistaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229