790.

Mä kuulen sun tulevan vasta huomenna illaksi tänne
eli kukaan ei puhu mun kans ennen reissua paljon tarvittavia mukaan ja hymy pitää muistaa ajatuksena kaikesta selviää.
Silti mua harmittaa enemmän etten enää ehdi jutella sun kanssa asiat vois mennä toisin jos olisin saanut hetken sun aikaas ja turvaa ja sitä että tässä hetkessä olis joku johon luottaa.
Työvuorot vaan sattu menemään näin elämä on epäreilua mut minkä sille voi?
Kukaan ei oo viikkoihin laskenut kättä mun harteille ja se sattuu kaikista eniten lähtee täältä se pelko mukanaan että entä jos usko ei riitä paluumatkaan?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229