771.

Ja mä lasken yhteen
yksi plus yksi voi helvetti mustasukkaisuuden aiheita tulee sata lisää tänään ne toiset saa kaiken ajan ja mun täytyy jäädä yksin huoneeseen tai muuten näen ja kuulen kuinka muita huomioidaan ja sitä mun mieli ei kestä.
En mä tätä ite valinnut se uinui mun sisällä ne vuodet joina sain sen vielä hallintaan, piiloon mut sit turvassa se heräs eloon syöksyi tajuntaan.
Muistan vieläkin ne yöt joina itkin lattialla seinään nojaten toinen ohjaaja tuli kysymään mikä on ja mä vastasin itkuisella äänellä et kun sä oot aina sen toisen luona.
Se toinen lupas kertoa sulle ja sä tulit vielä ennen lähtöä käymään mut siinä vaiheessa mä olin jo raapinut kädet verille silkasta turhautumisesta itseäni kohtaan ja siitä pohjattomasta mustasukkaisuudesta.
Mä tiiän mun pitäis lähtee täältä just nyt tai sama kuvio toistuu täälläkin ehkä vain pahempana kun nyt jo tiiän sen reitit ne polut on valmiiksi kulutettu mun sisään mutta en osaa paeta yhtään sen paremmin.
Kukaan ei pysty ymmärtämään mua kuinka mustasukkaisuus uppoaa puhtaaseen hätään entä jos kukaan ei enää huomaa mua?
Ne kuvittelee että mä oon vaan niin itsekäs tai emmä tiiä paha asia tää onkin mut kaikki muut näkee tän vielä pahempana vaikka minähän se oon joka näitä tunteita tuntee joutuu kestämään tän mielen jokaisen solmun.
Tää aika pitenee mä en tahdo enää istua aulassa kun näen toisten viilletyjä käsivarsia ja hipaisuja, joita ne saa kuulen kysymyksiä, vastauksia.
En mä väitä etteikö muakin olis huomioitu mut mun pelko ei oo hallinnassa sillä sitä tää on enemmän kuin mustasukkaisuutta tää on pelkoa et jos mut unohdetaan tänne huoneeseen yksin.
Ja loputonta sairasta kilpailua kenellä on oikeasti pahin olo mä en tiiä sodinko itse omia ajatuksiani vastaan vai käykö ne muutkin kilpailua haavojen syvyydellä ja määrällä tai vastauksillaan.
Enkä mä väitä et oisin keksinyt tän pahan mut se pahenee sitä mukaan mitä enemmän nään toisten saavan huomiota.
Mä en kestä tätä turvassa olin melko varma et mulla oli pahin olo omalla tavallaan sekin loi turvaa että tiesin pystyväni pelaamaan huomiota haavoilla jos hätä kävi liian suureksi.
Täällä se ei enää käy mä hautaudun jonnekin jalkoihin ne polkee mut syvyyksiin sillä ne on niin paljon tärkeämpiä ja arvokkaampia kuin mä.
Mä hetken tuossa viikonloppuna mietin vähän viiltelyn lopettamista tai edes sen vähentämistä mutta kun nää asiat selvis mulle mun ajatuksissa hakkaa enää viilläviilläviillä syvempään tai kukaan ei kuule sua sun hätää ne huomaa vaan toiset ja sä jäät.
Ja niin mä aion tehdä vaikka lääkäri sanoi et mun pitäis heti kertoo niistä haavoista jotka vaatii tikkausta en mä aio tehdä niin vaan ostaa teriä ja viiltää syvään ja kädet täyteen.
Mun on pakko ei kukaan usko mua ilman.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229