758.

Itkisin pahaa pois jos osaisin
mut joku vei mun kyyneleet vaatisin huomiota ja turvaa jos uskaltaisin mut mä istun sängyllä tummempi viltti käden alla ja tuijotan kuinka harmaassa paidanhihassa veren kuva hiljalleen suurenee.
Pitäis peittää toi jollain laittaa laastaria ja siihen päälle sideharsoa mulla olis täällä huoneessa kaikki tarvittava mut jollain tavoin on lumoavaa katsoa kuinka veri juoksee eilisistä haavoista.
Voisin viiltää uusiakin teriä ei aivan vielä oo viety vaikka nää tietää jo.
Mä haluun turvaa mutta kuitenkin viiltää mä haluan pyytää mutta kuitenkin olla hiljaa mun mieli on sekaisin jos joku vaan tekis nää päätökset mun puolesta tulis lähelle kysymättä asettamatta mua mihinkään veis vastuun harteilta jos joku vaan.
Mut mä tuijotan yksin huoneessani käsivartta, jolla veripisarat helmeilee en pyydä, en vaadi leikin niin kuin mua ei olis jotta se ei muistais et mul on täällä huoneessani monen monta kaunista terää.
Tiiätkö sä kuinka turhaa turvaa on toivoa tiiätkö sä miltä tuntuu kuukausia, vuosia itkee sitä et joku tulis vielä lähelle lois turvan samaa aikaa kun järki sanoo sä oot liian vanha liian vääränlainen sä et ansaitse olla turvassa sä et ansaitse mitään hyvää.
Väistämättä sitä väsyy epätoivo valtaa ajatukset mut silti vaikka järjellä ymmärtää et on liian vanha ettei mitenkään oo ansainnut turvaa silti tunteet itkee kun niitä sattuu aivan helvetin paljon.
Mut joo nyt mä otan ton terän käteen kun mulla on vielä ihan pieni hetki aikaa sen kanssa tai ehkä kauemminkin riippuu ihan siitä muistaako ohjaaja vai ei.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229