753.

Mä yritän keskittyä muistovärssyihin
taustalla biisit kuolemasta ajatusten tauotessa hoen kohta tarvittava auttaa kohta mut se valuu mun päälle polkee mut syvyyksiin paniikki.
Ne juhlat on ihan just sunnuntaina enää muutama päivä ja mä näytän tältä mä en kestä, selviä, pysty mennä sinne.
Mut en mä voi pois jäädä mun on pakko mennä.
Tarvittavatkaan ei enää auta ahdistukseen ne vie kyllä uneen mutta pahempaa siellä olis olla väsynyt ja ahdistunut kuin pelkästään ahdistunut.
En voi siis odottaa apua lääkkeistä siitä päivästä tulee helvetin pitkä miten mä ihan oikeesti oon kuvitellut selviäväni?
Ja mekkona valkee ja kädet on auki ja sotkee joka paikan nää täytyy paketoida huolella ennen kuin koskee mekkoon tai seuraa jotain aivan kauheaa.
Ihmiset näkee kuinka mä oon epäonnistunut kaikessa mun täytyy puhuu niille mä en voi paeta pitää jaksaa hymyillä koko päivä.
Täytyy meikata laittaa hiukset leikkiä olevansa niin kuin ei mitään peittää sidotut käsivarret hihoilla ja selvitä.
Joskus silloin kuukausia sitten odotin niitä juhlia innolla nyt kaikki se innostus on vaihtunut kauhuun pelkoon, paniikkiin.
Mä en mitenkään voi olla ajattelematta että jos mä olisin jonakin niistä kerroista kun oon istunut rannassa laukussa juomat ja kauneimmat muistovärssyt terät ja kerätyt lääkkeet jos mun rohkeus olis riittänyt joku kerta mun ei tarvis mennä sinne juhliin ihmisten nähtäväksi mekossa ja näin helvetin läskinä.
Mutta koska oon pelännyt kuolemaa niin ja pelkään yhä mulla ei oo muuta vaihtoehtoa kuin mennä sinne vetää roolini tarkemmin kuin kuukausiin selvitä, selvitä, selvitä ja toivoo että selviän.
Emmä muuta pelkää kai kuin sitä että yhtäkkiä muistot hyökkää juhlatilan nurkista tai joku nostaa puheisiin liian kipeät aiheet ja mä vaan romahdan että ne kyyneleet tulee tahtomatta levittää ripsivärin poskille ja ne muut näkee mun romahtavan ennen kuin ehdin paeta jonnekin piiloon.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229