747.

Ja niin tulee sekin yö
jonka valvon aamuun.
Kuvittelen vielä puolilta öin nukkuvani vedän päiväpeitteen lattialle ja asetun peiton alle jonka kuitenkin heitän lattialle huoneen tukahduttava kuumuus saa mut ahdistumaan mä lasken kännykän tyynyn vierelle suljen silmät ja hetken luulen jopa nukahtavani mut ei aika vaan kuluu.
Mä mietin et jos mä yhdeltä ehkä sittenkin kolmelta no mutta viimeistään viideltä.
Silloin tajuan kun aurinko kurkottelee säteillään pimennysverhojen takaa että ei mä en vaan nukahda tänä yönä.
Vähän ennen seitsemää olo on parempi kuin aikoihin jaksaisin mitä tahansa ei väsytä ei tee pahaa kuten yleensä aamuisin kun hammasharja on pakko laittaa suuhun vaikka tuntuu että oksentaa.
Okei joo ehkä ei sittenkään ahdistus hiipii ihan hiljaa tarttuu ovenkarmeista käsillään ja tulee sisään huoneeseen.
Vaatii tilansa ottaa paikkansa ja mä annan sen tehdä sen.
Sillä ne kuvat saa mut sukeltamaan syviin vesiin niissä hymyillään kerrotaan siitä elämästä joka mullakin kerran oli mut jonka menetin kylmiin talvi-iltoihin joina punoin käsivarsilleni toisia tarinoita.
Ei sillä et mä sitä elämää usein osaisin kaivata mut ne harvat hetket kun ikävä hyökkää lupaa kysymättä ne saa mut voimattomana kyynelehtimään suurimman vallan alla.
Ne voitti elämän mä hävisin siinä se vaikkei tää mikään kilpailu koskaan ollutkaan.
Ja siinä valossa mä pelkään jo seuraavaa yötä jos mä vaan valvon ja valvon läpi koko tämän kesän oon syksyllä niin väsynyt että pelottaa jo nyt.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229