711.

Mä tahtoisin vaan
kirjoittaa loputtomia muistoja turvasta etten koskaankoskaan unohtais sitä kaikkea mitä sieltä sain sitä miten turvassa siellä olin ja teitä teitä mä en tahdo unohtaa ikinä.
Mut ei mun mieli kestä voi tätä itkun määrää mä lasken päiviä ja viikkoja millon voisin soittaa sinne mut sit tajuan todellisuuden ja mietin et tää oli ehkä se viimeinen kerta ikinä.
Emmä tahdo et niin on mä tahdon kertoo kuinka mä lähden niihin kouluihin ja palata vuosien jälkeen puhumaan töistä ja menneistä mä tahdon mut sit mietin etten kestä tätä eroo et nää viikot, kuukaudet meidän välissä jotka ajaa mua aina kauemmas turvasta et nää vaan tappaa mut.
Taistelin mä vastaan tai puolesta on vaan yks ratkaisu kaikkeen tähän ja mä mietin vuotta taaksepäin joen rannalla pää niin sekaisin ettei jalat kantaneet sen "yrityksen" jälkeen ensin tulitte te ja sitten hän katsomaan mua vieraalle osastolle mä toivon vaan niin että olisin kuollut sinä kylmänä toukokuisena yönä en olis koskaan menettänyt sua vaikka hän ehtikin lopettaa työt turvassa.
Yksi niistä suurista menetyksistä olis jäänyt kokematta ja kaikki ne jotka on vasta tulossa mut koskapa mun rohkeus riittäis.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229