710.

Mä oon nyt vapaa
mutta koko asiassa on liikaa epävarmuutta kaikki kaatuu taas päälle ja mä sukellan jonnekin pahaan oloon eikä mikään kestä kuitenkaan.
Joku heittää jo et varmaan viikon päästä nähdään vitut mä tänne takaisin tuu ja kuitenkin tuun kun joku saa mut kii mun ajatuksista tai kirjoituksista ja vaikka kuinka yritän kiertää ne vie mut päivystykseen ja kaikki alkaa taas alusta.
Mä en tahdo enää kertaakaan tuijottaa näitä seiniä mä tahdon olla vapaa tuulta tai merivettä.
Turvasta soitetaan itku alkaa vasta puhelun jälkeen mä en jaksa mä en kestä en selviä enkä ees tahdo.
Sillä enää ei oo mitään sanat soitellaan ja tuu käymään emmä kuitenkaan taida.
Liikaa lupauksia seuraavan kuukauden ajalle jokainen haluu mun lupaavan elämää mua harmittaa tai enemmänkin kun mun arvot on menettäneet merkityksensä ennen rehellisyys oli yks tärkeimmistä mutta en mä valehtele mä vaan käännän totuuden ja katson sitä terveeltä puoleltani.
Niin ne uskoo että mä oon valmis lähtemään ja niin uskon minäkin.
Mä kun vaan tiedän ettei muutama päivä tai viikkokaan muuta mun oloa mihinkään ajatus itsemurhasta seuraa mua uniin on aamun ensimmäinen ajatus ei vaan oo muuta tai on mutta en enää tahdo nähdä muuta.
Ja joo usko tai älä en mä suoraa vapaudessa mereen juokse se odottaa mua tuossa ajatuksena odottaa ja odottaa ja ehkä mä annankin sen odottaa.
Tai en mä tiiä mut uskokaa nyt edes se ettei niillä oo perusteita pakkohoitoon on aivan turhaa käydä päivystyksessä aina ja aina vaan sillä joo se tietämätön lääkäri on helppo saada huolestumaan ja kirjoittamaan se M1-lähete mut sit psykiatri kuitenkin toteaa ettei perusteita tarkkailuun oo tai tarkkailun jälkeen ettei perusteita hoitoon oo.
Kyllä tää on nyt niin nähty joskus näissä hetkissä mä mietin omaa kämppää vapautta itsetuhoon valumista syvemmälle masennukseen ei se johda mihinkään mä tiiän sen mutta ainahan sitä saa haaveilla kun usko ympärillä olevien ihmisten auttamishaluun ja taitoihin alkaa sortua.
Mä oon vaan menettänyt kaiken toivon ei kukaan mua pysty auttamaan kun turvaa ei enää oo enkä osaa tai tahdo ottaa apua vastaan koska kaikki aina vaan lähtee ja hylkää ja se sattuu niin paljon et se vie multa kaiken halun elää.
Ja ilman luottamusta puolin ja toisin ei kuntoutuminen voi alkaa mua se ei suuresti kiinnosta mutta pelottaa et jonkun sanat käy toteen.
Se puhuu toisista sairaaloista pitkistä hoitojaksoista mä vastaan et toi kuulostaa vankilalta enkä ilmeisesti oo kovin väärässä.
Emmä tiiä mitä nyt tapahtuu sä kysyt muuttuuko mikään ehkä ehkä ei.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229