703.

Mä huomaan
sen huonon muutoksen itsessäni jonka tänne sisälle lukitseminen aiheutti.
Mun mieli toistaa niitä samoja kehiä kuin joskus kuukausia sitten pakkoajatuksina kuolema ja ikävä joo mä olin perjantaina tappamassa itteäni mutta mun ajatukset ei ollu läheskään tällaiset vielä silloin.
Joku sanoo et on hyvä et oon sairaalassa musta tässä ei oo mitään hyvää jos tää saa pakkoajatukset palaamaan ja mun täytyy käydä uudelleen se helvetin polku läpi et nää vähitellen taas hiljenee.
Mä kun luulin et se oli se uus lääke joka nää ajatukset ajoi pois mut ei sittenkään enemmän siinä oli syytä uudella paikalla ja sillä että täytyi alkaa tekemään asioita olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Tai mistä mä mitään tiedän muuta kuin etten jaksa enää tätä huutavaa mieltä ikävää joka muodostuu jo ahdistukseksi jatkuvasti sitä yhtä ainoaa aika pelottavaakin ajatusta kuolema lopettaa kaiken.
Mut ihme ois jos nää päästäis mut tän tarkkailun jälkeen heti pois vaikka tietenkin toivon sitä eniten kaikista vielä suurempi ihme olis jos pääsisin pois eikä mua heti seuraavana päivänä pakotettais uudelleen päivystykseen.
Mä tahdon jo vapauteen olla vapaa näistä pimeän kehistä kuoleman varjoista ikävän tukahduttavuudelta yksinäisyyden painostavalta hiljaisuudelta oo niin kiltti anna mun vaan mennä?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229