692.

Ja taas päivystyksessä
ennen lähtöö mä yritän puhua niille järkeä kuinka oon vaan väsynyt kuinka ne ei mua pakkohoitoon kuitenkaan laita yritän ja yritän vaikken jaksa enää taistella vastaan sanoa sanaakaan.
Mä ehdotan lähtöä isän luo se nostaa kyyneleet silmiin jos vain saisin painaa koiran rintakehää vasten mut ne sanoo että se ei oo mikään vaihtoehto.
Päivystyksessä lapset kaataa lelut lattialle liian kova ääni itkettää mutta sitten ei raivostuttaa vaan miks just ton pitää olla tossa kyselemässä miksi oon repinyt käteni auki.
Mä vastaan en mä muista niin kuin oikeastikaan en muista se oli hetken tunne ja muistan kuinka paljon kipu ja veren näkeminen auttoi mutta sitä en muista miksi tein niin.
Lääkäriaika muutaman tunnin päähän siihen saakka saan nukkua tätä pahaa maailmaa pois mielestäni.
Mä en jaksais lähtee taas sillä lähetteellä vakuuttelemaan psykiatria kuinka oon ihan vain väsynyt ja etten tapa itteeni ja että parhaiten mua auttaa se ettei mua laiteta osastolle kun elämä siellä on niin vaikeeta.
Mä en jaksa enää selvitä olkaa niin kilttejä antakaa mun vain nukkua.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229