657.

Mä toivon vaan et joku pelastais
vaikka oikeesti en enemmän mä tahdon kuolla.
Mun tekis mieli huutaa ja kiljuu hakata päätä seinään et joku tajuis kuin paha mun on olla mut tuskin kukaan silloinkaan huomais tulis kysymään mikä on.
Jotkut ihmiset välittää, rakastaa joo mut mä haluun pois ja syliin ja pois elämästä ja lähelle ja ikävästä eroon mä haluun vaan et kaikki päättyy.
Mä kuljen nää päivät läpi tarvittavien avulla sekoitan pääni eri lääkkeillä yhdistelemällä niitä yhteen ja ottamalla niitä erikseen sillä tää maailma on liian kauhee elettäväks ilman et on sekaisin lääkkeistä ne vie uneen saa näkeen painajaisia mut joskus huutavat ajatukset loppuu kun yhdistelmä on oikee.
Mä en jaksais enää selvitä aamuun mut osastollehan mä joudun jos nyt lähden ilman valheita yrittämään jotain todella epätoivoista mut kun tää kaikki on niin turhaa joka ilta tiiän et aamulla herääminen on tuhat kertaa pahempaa se pelko vaanii mua jokaisen oven takana kuolemanpelko mä pelkään sitä vaikka tahdon sitä melkein enemmän kuin mitään tässä maailmassa.
Ainoastaan toive sun lähelle pääsemisestä on suurempi kuolemantoivetta mut me ei taideta enää nähdä tässä maailmassa me ei enää koskaan halata sä et enää koskaan silitä mun kättä kuten sun on tapana et koskaan enää.
Ja tämäkin illan ja alkuyön mä itken kunnes jossain vaiheessa lääkkeet voittaa pelon painajaisista sit mä vajoon niihin jossa hengittäminenkin on vaikeaa.
Miks mun täytyy enää jatkaa miks mun täytyy enää jaksaa?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229