645.

Miks ne muut otetaan aina tosissaan
mut mua ei silloinkaan kun veri virtaa vapaana ranteilla?
Miks edes silloin ne ei usko kuinka mä en jaksa enää?
Ne käskee täyttää sellasen naurettavan kyselyn
hymyillen mä sitä alan täyttää kun ensimmäinen kysymys on mihin ongelmaan haluaisit ratkaisun ja mun vastaus on elämään, tahdon kuolla.
Kyl mä tiiän ettei tuota vastausta todellakaan kuulu siihen kirjoittaa mut mun mielessä on enää yks ainoo ajatus.
Ja sit se kysyy kuinka todennäköistä on et oon elos vielä huomenna vastaan emmä tiiä ja emmä uskalla kysymys toistetaan ja sanon et ehkä seitsemänkymmentä prosenttisesti.
Mut viiltämästä ei kukaan estä aina vaan syvempää parempaa mut mun mustat ja tummat vaatteet alkaa loppua ja mua pelottaa kun ei oo sideharsoja jolla peittää haavat et yhtäkkiä huomaan vaalean paidan sotkeentuvan vereen väärässä paikassa.
Mä tiiän et pitäis miettii muuta siskon pientä poikaa olla iloinen nauraa ja mitä muuta mut mä itken yksin huoneessa oon täysin epäonnistunut kaikessa sillä mun hallinta katoaa aivan kuten pelkäsin vaikka kaikki alkoi niin hyvin.
Ehkä tää tai ehkä ei kuinka ihanaa olis kaatua kylmän veden syliin.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229