638.

Ai no miten se ilta meni
käskevät päivystykseen tikkaavat vaikka viilloista on kulunut yli kuusi tuntia
osastosta eivät onneksi puhu mitään vaikka toisessa kädessä tikkejä viisitoista ja toisen käden tikkien määrää kukaan ei sano.
Kipeää se käy puudutus on pahinta mitä tiiän ja moneen kertaan varmistellaan pärjäänkö mä huomiseen.
Vakuutan pärjääväni mut tää yö on niin pimeä painajaiset pelottavia ajatukset väsyneitä mä en oikeasti miten selviän.
Ja mitä huomenna pakollista virkkausta saahan siitä joo rahaa mut ei mua jaksa kiinnostaa ja terapia mitä järkeä missään on?
Mä tahdon jo kuolla mä ihan oikeasti tahdon et tää helvetti päättyy ensin annetaan sitten revitään pois mä en jaksa.
Mut mun kuolemarakkaan on lääkkeet vieneet pois mun ikioman turvan sen ainoan joka ei hylkää ne on saaneet sammumaan sen kuolemantoiveen.
Enkä mä enää tahdo teidän palaavan en tahdo enää koskaan nähdä teitä jotka hajotitte mut lopullisesti mä en tahdo et kukaan koskee mä en tahdo sairaalaan mä en tahdo elää mä en tahdo syödä mä en tahdo nähdä painajaisia mä en tahdo olla olemassa.
Enkä varsinkaan nähdä mitä tulevaisuus kantaa selässään mä en tahdo nähdä itseäni kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa kuin nyt makaamassa siinä valojen alla niiden ommellessa rannetta kun niiden katseista näkee kuinka niitä turhauttaa se että haavat on itse aiheutettuja eli siis täysin turhaa työtä.
Paitsi jos mä silloin asun omillani (jos ja vielä suurempi jos mä edes elän) en mä koskaan mee tikkauttamaan haavojani teippaan vaan ne pahimmat ja meen lääkäriin vasta jos ne tulehtuu.
Kysellään kuolemasta kuinka todennäköistä on että elät kahden kuukauden päästä? mulla ei oo vastausta mä tiiän että rohkeus ei riitä kuolemaan tahtoa on sitäkin enemmän vaikka silti joku estää kadottaa sen todellisen tahdon.
Mitä tää on mitä helvetin elämää tää muka on?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229