541.

Näin loppua tehdään
hiljaisen varmoina päämäärästä.
Mun kyyneleet auton pimeässä yritän rauhoittuu ajatuksella et kuolema on aina mun turva ei se paljoa auta sillä jo junassa ne muut näkee kuinka mä itken.
Mä oon tehnyt ehkä elämäni suurimman virheen ehkä kukaan ei enää halaa mua pidä kättä harteilla kun mun tulee näin paha olla ehkä kukaan ei enää koskaan.
Ja siitä mä voin syyttää vain itseäni luulin onnistuvani pakenemaan kaikkea sitä pahaa jota arki mukanaan kantoi mut jos mä oisin tiennyt tän olon en mä koskaan olis viiltänyt.
Mulla oli lupa vielä muutamaan kuukauteen mutta mä itse sorrin ne mun viimeisen toivon.
Enkä mä ymmärrä miten ikinä selviän muutosta mä oisin halunnut vaan jäädä sun lähelles turvaan.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229