478.

Mun usko tähän elämään
revittiin katoavien ihmissuhteiden aikaan minä hajosin murenin palasiin jokaisen lähdön jälkeen pienemmäksi.
Enää mä voin katsoa kyynelsilmin mennyttä on vain kylmä todellisuus eikä sinua mukana.
Mua aina pelottaa tulevaisuus kuka lähtee seuraavaksi ja kuinka paljon lähtö sattuu.
Mä en voi sanoa olevani vahvempi en vahvistuneeni lähdöistä mä oon ikuisesti se pieni lapsi joka itkee suljetun oven takana sitä ihan pientä huomionosoitusta.
Mutta ehkä ikävä joskus katoaa unohtuu ja mä oon vahvempi ja voin katsoa hymyillen kohti mennyttä ajatella tuon kaiken sain kokea sinun kanssasi.
Mutta siihen menee aikaa kuukausia ehkä vuosia sinun kanssasi opetella uudestaan luottamaan johonkuhun joka ei lähdekään ensimmäisen tilaisuuden tullen.
Mutta ehkä joskus mä herään aamulla hymyyn töihin ja harrastuksiin suuria koirankarvaisia samassa sängyssä sellainen pieni ja vikkelä otus omasta häkistään perhe ympärillä ja mä voin vapaana kaikesta kirjoittaa tarinoita elämistä ja kävellä metsissä.
Ja näin kun ajattelee sitä huomaa kuinka valtavasti haaveita on.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229