448.

Oli ne illat
joina joku joi vähän liikaa se liika oli liikaa lapselle joka seuras sivusta eikä aikuiselle niinä iltoina koivunlehdet värjäs kämmeniin jälkiä kun niiden suonia revittiin vuoron perään.
Mä muistan tuon tumman illan kun tultiin sitten sisään mä istuin kerällä nojatuolissa kyyneleet poskilla mut ne eivät suostuneet kuulemaan mua mä sanoin moneen kertaan lähdetään jo mut ne sai senkin mun syyksi kuinka itsekäs olin kun en antanut aikuisten juhlia rauhassa.
Miksei kukaan silloinkaan nähnyt mun hätää miks kaikki on aina niin sokeita toisen pahalle ololle?
Noita iltoja oli monia tuo kai pahimpia niistä ja mun muistot mustaa myrkkyä ei niistä ota selvää muista puoliakaan riidoista huudoista.
Se joku yrittää opettaa pitää vaan antaa anteeks helvetti en anna ennen kuin se joku myöntää virheensä.
Enkä varmaan sittenkään voin olla katkera kuolemaan saakka et se pilas mun mahdollisuudet tähän elämään.
Eikä sais syyttää ei, ei tietenkään mut kerro mulle mitä muutakaan on?
Loputonta pelkoa turvattomuutta vaikka nykyään oonkin jo riittävän vanha juoksemaan karkuun mä pelkään yhä mennyttä ja tulevaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229