418.

Jostain syystä musta tuli hyvä sairastamisessa
se olis ihan hyvin voinut olla mikä tahansa muukin mut jostain syystä se oli sairastaminen.
Mä muistan ensimmäisen pimeän talven saapumisen neljä vuotta sitten ne naurettavat raapimiset hakaneuloilla mukaviiltoja vaikka oikeasti niin kaukana.
Niitä pyydettiin näyttämään ja ne mun kirjeet enhän mä tuolloin mitään kuolemasta tiennyt suunnitelmat oli kuukausien päähän mut talven jälkeen ne laitto mut ensimmäisen kerran osastolle kai siks kun en paljoa puhunut niistä mun suunnitelmista.
Voi kuinka täynnä elämää olin vielä tuolloin se sairauden tunne mukana mukava lisä yksinäisyyden karistamiseen viillot ja niiden tuoma jännitys yhtäkkiä mulla olikin keino kaikkea pahaa vastaan ja jokaista mun virhettä ja anteekspyyntöä jota en sanonut ääneen ne kaikki pystykin korjaamaan mut tuolloin oli vielä kavereita ja paljonpaljon enemmän elämää kuin nyt.
Se kesä saapui kera suorittamisen jälkien piilottelun ja syksyä myöten mä taisin ensi kertaa myöntää sairastavani sain ensimmäiset lääkkeet ja mut suljettiin niiden seinien sisälle sanoilla joko oot vapaaehtoisesti tai sitten pakolla.
Se syksy muutti kaiken sain liikaa huomiota väärillä tavoilla ja musta tuli aina vain taitavampi sairastamisessa.
Opin kirjoittamaan kuolemasta täytin ne paperit tekstillä tapa mut tapa mut tapa mut ja voi kuinka huolissaan musta oltiin.
Ja mitäpä en olis tehnyt saadakseni lisää huomiota.
Sen jälkeen meni pitkään vailla huomiota uusi kevät astui esiin eikä kukaan kuullut mun hiljaista huutoa se joku yritti viedä terät ja rahat epäonnistuen surkeasti yrityksessään.
Mä viilsin syvempään ja ensi kertaa toisenkin käden se kesä oli surullinen toive syksyn paremmasta.
Syksy saapui tuhoten unelmat sekunneissa ei musta ollutkaan omaan elämään siihen jota olin koko kesän tavoitellut.
Ja siitä syksystä mä en muista muuta kuin pimeyden pimeyden joka oli niin käsittämättömän epätoivoista pimeyden joka lopulta päättyi turvaan, valoon.
Turva alkoi sä istuit mun vierellä pimeässä huoneessa enkä mä enää ollut yksin en hetkeäkään ne oli kai päättäneet parantaa mut halauksia ja välittämistä miksi minä vain hajosin pahemmin?
Siksi koska tiesin jatkuvasti turvan päättyvän ensin oli kymmenen kuukautta sen jälkeen ei mitään varmaa.
Mä tiesin et joku päivä kävis näin jokainen niistä olis lähtenyt mun viereltä ja mä taas yksin pimeydessä vailla välittämistä.
Se kesä turvassa oli eittämättä mun paras kesä koskaan vaikka koira ei ollut lähellä mä jaksoin kaikkea uskoin syksyyn ja kouluun ja ehkä jopa pienin hetkin elämään.
Silloin sä et ollut vielä lähtenyt silloin mua ei ollut vielä hajotettu.
Syksy saapui sinä lähdit minä hajosinhajosinhajosin ahdistus astui mukaan tuo muukalainen vieras omalla maallaan.
Sain lääkkeitä jotka nukuttivat ahdistuksen hetkittäin oli helpompi hengittää kun joku laski kätensä mun olkapäille.
Seuraava kevät saapui väsymyksenä pahempana kuin koskaan ennen mä vain makasin viltin alla itkien kenkien sitominen oli ylivoimainen tehtävä ja silti tiesin et on pakko jatkaa.
Tuo pakko solmiutui kuolemaan mä tiesin et eräs päättäisi pakon jos rohkeus vain riittäisi.
Mulla oli tuolloinkin lääkkeet kerättynä alkoholi riitti sillä kertaa saamaan pään sekaisin ja ne lääkkeet hävitettiin kaikessa hiljaisuudessa sairaalassa.
Oli paha olla vieraassa paikassa tahdoin vain takaisin turvaan vaikka siellä mikään ei ollutkaan enää samoin.
Sä olit lähtenyt ja ne jäljelle jääneet olivat muuttuneet etäisiksi kaikki oli aivan turhaa ja niin kipeää niin kipeää.
Kesä en muista mitään eihän siitä oo kuin muutama kuukausi ei muistikuvia ehkä joku sen hetken välitti halas ja sitoi haavat mutta lähti sitten pois.
Astui esiin uusi syksy sinä lähdit vaikka aina lupasit jäädä lähdit ja minä minä en koskaan ole ollut yhtä rikki.
Kaikki vain lähtevät elämässä ei oo mitään varmaa eipä tietenkään ja onnea mä en ainakaan ansaitse.
Koulua sun lähtös jälkeen ja uusi reissu sairaalaan ensin lääkkeitä rannassa ikävä on niin kokonaisvaltaista että hirvittää ja niin kokoaikaista että on vaikea muistaa kuinka hymyillään.
Nyt pimeys kääriytyy yksinäisyyteen vaikka mä tiedän et pahin on vielä edessä turvan päättyminen mutta ei sillä oo niin suurta väliä kun kaikki on lähteneet.
Mä jään kyyneliin tän yön varjoon palkatkaa hei joku takaisin osoittamaan ettei tää maailma oo niin paha paikka kuin aina luulen.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229