365.

Ikkuna avataan
ja sisään tuulee syksyä mua itkettää syksyt on niin kovin haikeita asfalttipihaa reunustaa nurmi joka saa väriä keltaisista lehdistä.
Te ette palaa koskaan mulla on kyllä sanat mutta loputon yksinäisyys ja taas mä mietin tummaa vettä sen hellää syliä ettei mun tarvitsis muuttaa yksin asumaan.
Ja surua kuka jaksaa surra elämää vuosista toiseen saa surun aikaan peloista ja turvattomuudesta ihmisten lähdöistä ja yksin jäämisestä kuka tätä jaksaa?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229