239.

Aamuyöllä unen aikaan
mä itken
et sit mulla ois enää koiran turkki
jota vasten painautua.
Mulle ei jäis melkeen mitään pelkkää pimeyttä jos mä nyt lähtisin.
Ja silti syvällä sisimmässäni mä tunnen sen lähdössä ollaan.
Etten mä saa tarpeeksi pian kiinni elämästä etten mä enää osaa pysäyttää tätä syöksyä.
Mä vaan tiedän sen.

Likes

Comments

Write a comment...
IP: 82.99.3.229