185.

Jos oliskin kevät täynnä toivoa uskoa elämään jos oliskin.
Vaan on pimeä marraskuu vielä syksyä vai alkavaa talvea mä haluan auringonvalon kaiken tän surkeuden väliin mä haluan.
Mä haluan kevään kesän en jaksa pimeyttä tätä toivottomuutta.
Tätä tyhjyyttä jossa mikään ei tunnu miltään mä haluan elämän.
Mä haluan käydä koulua niin kuin noi toiset herätä aamulla tietäen et päivällä on tarkoitus ja nousta kylmässä bussiin nukahtaa illalla ilman sitä vaanivaa pelkoa joka muuttuu painajaisiksi aamuöisin mä haluan olla niin kuin noi toiset.
Mut en ikinä tuijotan sinisiä valoja kun se laulaa:
Minut ympäröin tyhjyydellä, jotta voisin nähdä jotta oppisin itse mitä tunnen ja tietäisin sen nyt on mentävä yksin kulkee pitää ilman varjoo osan jäätävä taakse, jotta toinen voi loppuun löytää.
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin sen on tultava loppuun nyt on aika.
Viimeiseen tiimaan tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista jonka raajat kuolleet on tän täytyy mennä näin vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää mutta tiedän et on turha armoo viivyttää.
Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan.
Tämä tie meidät kaataa ei voi jatkaa ei voi olla näin sen on tultava loppuun nyt on aika.

Yhtäkkiä ymmärrän sanat toisin
valkeuden voima uhkaa lyödä maata vasten
mun täytyy sulkee se pois
päättää että tätä ajatellaan myöhemmin
valkeus saa uudet sävyt
se vaihtaa asemaansa
enkä mä pelkää enää
sillä tän täytyy mennä näin.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229