1812.

Sulle nää sanat on jo samantekevii
kirjoitan ne silti kun muutakaan en voi.

Sä et tiiä miten mä oisin halunnut olla jotain muuta
kuntoutua, oppia elämään
tulla ihmisten kanssa toimeen
olla kiltti ja ystävällinen
hyvä ihminen
selviytyä niistä mistä pitää
oppia olemaan valittamatta.

Sä et tiiä miten paljon mä olisin halunnut olla kaikkea muuta kuin tää pettymys
mut vaikka uskot niin
ei tää oo mikään valinta.

Tää on koska tän kuuluu olla
tää on koska mä en pysty muuhun
sä löit mut maata vasten sanoillas
eikä mulla oo voimia nousta.

On pimeämpää
ehkä pimeämpää kuin koskaan
sain paljon apua
ja arvostin sitä
mutta se ei vain ratkaisut tätä.

Ja enää mä en jaksa
sä sanot et tästä mennään eteenpäin
mä painaudun johonkin pois
ei tästä mennä enää mihinkään
sinä menet
minä en.

Oon tanssinu kuolemani kans vuosia
me on menty ja uskottu ja selvitty
kunnes pudottiin.

Tuli sellanen muuri vastaan et tän yli ei enää pääsekään
eikä tarvi päästäkään
tää on hyvä näin
tämä pimeys on vapaus
se ottaa taakat harteilta ja syytökset suista
nostan kädet ilmaan
huuda ja raivoa
pettynythän olet
minä kuuntelen mutten kuule
eikä mikään sanomasi satuttaisi enää kuten välinpitämättömyytesi on jo satuttanut.

Täällä taivaalla ei näy tähtiä
täällä
sä et oo.

Ja mä kerron puolet suunnitelmasta jollekin
en tiiä miks enää puhun mitään
sillä kaikkihan vaan vihaa
tuol ne nauraa miten typerä oon
huomiohuora.

Ja mä mietin miten suuri helpotus mun kuolema kaikille on.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229