181.

Vuos sit mä olin elänyt läpi elämäni pimeimmän yön
nukuin vieraalla sairaalasängyllä ja se toinen tarttui mun käteen kun näki peitolla verta se kävi läpi ne viilletyt haavat vaati kertomaan mä kielsin ja kielsin kunnes se lopulta uskoi.
Mä en muista muuta kuin sen vaaleet hiukset ja oman pelkoni.
Mun ei pitänyt elää tätä aamua mun ei pitänyt elää sen yön jälkeen enää yhtä ainoaa ja silti mä oon tässä ja mun on pakko selvitä tästä päivästä ja huomisesta mun on pakko.
Kuolema tulee aina vaan lähemmäs mä lasken joka askeleelle mahdollisuudet miksimiksimiksi mä joudun pois ellen irrota otetta kuolemasta mut en osaa en voi mä oon ihan yksin jos mulla ei oo kuolemaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229