1774.

Ei viestiin koskaan saa sanottua kaikkea sitä mitä kasvotusten sanois
siks oon hiljaa
käperryn sohvan selkänojaa vasten
haluaisin niin paljon kertoa kuinka pahalta täällä tuntuu
kuinka tänne muutto oli virhe
kuinka ikävä mun on takas ja kaikkia teitä
kuinka en tiiä enää yhtään mitä tehdä.

Miten tätä täällä ääneen huutais
kaikki näissä teksteissä
jotka eivät nämäkään kerro puoliakaan todellisuudesta
kaikki huonosti
mut hoetaan vaan miten paljon oon mennyt eteenpäin.

Muutanko vai en?

En oikeasti jaksa tätä päättämättömyyttä enää
kuukaudesta toiseen kaaos kasvaa
mikään mun sisällä ei rauhoitu vaik paikat ja ihmiset ympärillä vaihtuu.

Mä en pysty rauhoittua
mä en voi jäädä tänne koska (en voi kuitenkaan kertoa)
typerää, naurettavaa, lapsellista
mut mieluummin oon ihan kokonaan yksin
ja ilman lääkkeitä jotka tekee musta vieraan ja tälläisen sekopään.

Täällähän lääkkeitä ei saa lopettaa
ja täytyy leikkiä kuntoutuvansa
mennä tietyn mallin mukaan kohti elämään
ottaa niitä paljon puhuttuja pieniä askeleita
haastaa itseänsä
tiiäkkö ku on mulla parempikin suunnitelma
sellanen missä pimeydeltä ei tarvi enää kysellä
missä pahan syliin sukelletaan armotta.

Joojoo teen silloinkin ne mitä täytyy
mut nekin mistä kenenkään ei tarvitse tietää
miks oon näin kamala
miks mun mieli hakkaa suunnitelmia toisensa jälkeen ja huutaa entistä lujemmin kun en hetinyt niitä toteuta?

En jaksa olla mä
en tässä kehossa
en tässä mielessä
en tässä elämässä
jonkun on muututtava
tänään
ei ens vuonna tai kymmenen vuoden päästä.

MUN ON PAKKO PÄÄSTÄ POIS!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229