1762.

Aamulla puol viis
herään siihen tunteeseen
en ahdistukseen
enkä marraskuun vihaan kuten edellisenä aamuna
vaan siihen kipuun
henkiseen kipuun joka sattuu niin syvältä
ettei siihen ole sanoja.

Kenelle tästä kertoisin
mitä edes sanoisin
näkisipä joku tänään eikä vasta viikon päästä
etten oikeasti voi niin hyvin kuin esitän voivani.

Mua sattuu et nyt ymmärrys on viikon matkan päässä
mua sattuu et tää ei mennytkään kuten toivoin
mua sattuu päästää irti
mua sattuu ymmärtää et kaikki on ehkä tämän hetken mut ei enää seuraavaa.

Sä et tuu takas mun elämään ja toinen on just lähdössä
kuinka tätä kipua tulis ees sietää?

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229