1754.

Tikit jalassa kertoo kai kaiken
mitä näistä päivistä on kerrottavaa
oon puhunut paljon
miettinyt enemmän
ja lopulta istuin kylppärin lattialla
kuivasin veret haavasta pyyhkeeseen ja leikkasin itseäni saksilla
pienen hetken olin niin keskittynyt itseni tuhoamiseen
että unohdin kaiken
unohdin keskustelut joita en osaa enää käydä
unohdin virheeni
unohdin tulevat ja menneet
unohdin pelkoni ja pelkojeni möröt
ne nelimetriset hirviönkuvajaiset
sen hetken oli vain minä, terät ja sakset
selkeä päämäärä
tästä leikataan
tämä otetaan pois.

Se on hassua
se on ihanaa
se on selkeää
kaunista ja puhdasta
se on kai kiellettyä
ainakin jollakin mittareilla
mutta mulle se on kaikki mitä tarviin.

Kukaan ei voi satuttaa
mikään ei tunnu
kunhan mulla vaan on terät ja mahdollisuus.

Te voitte huutaa
te voitte raivota
te voitte olla hiljaa ja halveksia
ei oo mun asiani sanoa
mitä te teette
mutta mut rauhoittaa tieto siitä
et on jotain mun ja maailman välissä
on joku turva silloin kun kaikki hylkää.

Niin ei kuulemma oo käymässä
mut montako kertaa aiemmin oon ne samat sanat kuullut
ja mihin lopputulokseen on aina päädytty?

Tavallaan haluaisin luottaa
mut järkikin sanoo et älä ny helvetissä
kohta ne heittää kaiken vitsiksi
kysyy kai ymmärsin ettei kukaan oo puhunut totta missään vaiheessa.

Mä en jaksa elää näin
mut en tahdo riittävästi kuolla
mun on pakko elää tätä pelkoa
tiiätsä nää sateiset syysillat
kaikista turvattomimmat
yritän kietoutua vilttiin ja rauhoittua
toistaa kuulemiani sanoja
mut ei tätä pelkoa voi voittaa.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229