1711.

Unessa sä kysyt
mut mä vastaan vaan
ei oo mitään sanottavaa
se on outo uni
täynnä itkua, pelkoa
mut jostain syystä vaikka sä oot siinä
en hae turvaa enää sun luota.

Ehkä on aika päästää irti
vaikka aamulla ensimmäinen ajatus on
et onhan mulla viiltely
en minä tiedä
enkä ainakaan jaksa tietää.

Muuten jaksan kyllä
välillä niinkin et mulla on tylsää
eikö oo hassua
etten yleensäkään tee lähes mitään
eikä mulla silti oo tylsää
siks tää on vähän outoa
kaikki tää
entä jos-elämä.

Koska elämähän vois olla paljon kaikkea
jos siitä kaikesta sais vaan otteen
ettekä te palais unissa muistiin
muuten pystyn kai unohtamaan
mut unet on tosia
ne on kuin toiset, erilaiset päivät
ihan kuin elämä
ja silti pelkkää kuvitelmaa.

Pitäis osata elää hetkessä
sitä kaikki toistaa
mutta tämä hetkihän on paljon pelottavampi kuin haaveet tulevasta
miten sitä uskaltaisikaan kohdata asiat asioina?

Puhuin aiemmin siitä rajasta jolla seison
seison siinä samassa kohdassa edelleen
mut jostain syystä käännyin kohti elämää
sitä en tiiä jatkanko elämän puolelle
vai käännynkö taas ympäri
mut ainakin tän hetken näen ympärilleni
en vain pelkkää pahaa oloani.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229