167.

Mä puhun ikävää siellä missä vesi käy rannan kiviin vaatien mukaansa veden mukana rantaan pyrkii pakkasen jäädyttämää vettä pitäen onttoa ääntä mä kuulen sitä hiljaa kun mun sanat loppuu.
Mennessä rannalle mä mietin et kerron nyt kaiken olevan hyvin et kun synttärit on muutaman yön päästä ja sit mä oon hetken vapaa ikävästä ja pimeästä niin nyt kaikki on vähän paremmin tai ihan hyvin.
Vaan kun eihän mikään oo hyvin mä näen sen veden pinnalta niistä jään palasista mä tunnen sen kylmänä sateena sen kuinka helvetin huonosti kaikki on.
Puhun jo vedelle et joojoo mä tuun kunnes tajuan ettei mun nyt pitänyt ettei mun pitänyt ollenkaan mut totuus on se et mä olin jo lähdössä vailla suurempia päätöksiä vain koska mulla oli mahdollisuus.
Palaan rannalta hämmentyneenä kuinka lähellä se aina käy kuin vahingossa mutta en laske päiviä mä kävelen vaan pois sillä tiedän missä raja kulkee kuinka lähellä kuolemaa on turvallista käydä ja koska sen luota on lähdettävä ettei tapahdu mitään lopullista.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229