1653.

Haluaisin kertoa sinulle tämän päivän
voihan olla että luetkin tämän
jossain siellä omassa elämässäsi
luultavasti et
mut se on ainoa mitä susta mun elämässä on jäljellä
toive ettet oo unohtanut mua kokonaan.

Mut en mä tiiä mitä merkitystä sillä on
muistatko vai et
koska enhän mä siitä kuule.

Vaik ei täs päiväs kyl ollut mitään kertomisen arvoista
aamulla sain sähköä
eli pääsin hetkeksi kokonaan pois
lääkärin sanat jäi mieleen
voi sua
ku näitä arpia
näitä vissiin on jo riittävästi
kanyylille ois pitänyt löytää suoni
kyl ne sen sit jalkaan sai
sit otin temestaa ja särkylääkkeitä
ja itkin
itkin sängyllä saamatta henkeä
itkin sohvalla
itkin ja mua lohdutettiin
sit oli hammaslääkäriaika
eli pakko tsempata
leikkiä puoliksi normaalia
koska normaalin esittäminen on mahdotonta
ostin suklaatakin
mut ei sekään tätä korjaa.

Illalla itkin taas
itkin sohvalla ja siinä kummassa nurkkauksessa
jossa voi istua vähän muulta maailmalta piilossa
joskin viis ihmistä kävi kysymässä mikä mun on.

Juttelin hetken
niitä näitä
niitä mitä vielä jaksan ääneen sanoa
sen ettei tämä paremmaks tuu muuttumaan
ja et tahdon jo pois.

Mutta tämä väsymys
tämä uskomattoman raskas viitta
josta ei pääse ikinä eroon
tämä murskaa mut alleen
ja mä pelkään.

Mihin tää mut vie
avatkaa helvetti jo toi ovi
antakaa mun mennä
mua pelottaa et kohta mun voimat ei riitä toteuttamaan sitä suunnitelmaa
sitä ainoaa tehtävää joka mul tässä elämässä enää on.

Sellanen päivä
ehkä kamalin koko osastojakson aikana.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229