1626.

Mun masennus on musta valtava voima
joka painaa maata vasten
estää hengittämisen
ja lopulta murskaa.

Ois niin ihanan helppoa
jos ois olemassa jotain mikä auttais
mut mä tiiän totuuksista ne kipeimmätkin
ja sen
ettei ole ketään tai mitään
joka mua vois auttaa.

Siksi oon turhaa täällä
mua sattuu et mua yritetään auttaa
mut en itse usko enää toipumiseeni.

Tunnen et tämä tulee voittamaan mut
ei nyt
mutta jossain kohtaa
sillä niin kauan kuin en itse usko mihinkään
ei kukaan mua pysty auttamaan.

Ja mä oon yrittänyt
ihan kaikki voimani loppuun
mun usko on sammunut
näissä pimeissä vuosissa
enkä keksi mitään
mikä sen palauttaisi.

Ja mitä siitä vaikka toivo palaisi
mitä väliä millään on
kun masennus on laatua
joka on päättänyt voittaa?

Toisaalta
mun häviöllä tuskin enää on suurta merkitystä
aikaa on kulunut niin paljon
ja kilometrejä sitäkin enemmän
viiltely on mun elämäni tärkein asia
niin surullista tai kauhistuttavaa kuin se onkin.

En mä väitä ettei tää ois synkkää
mä väitän ettei tätä synkkyyttä voi voittaa millään
on tälle yhteiskunnalle
jokaikiselle veronmaksajalle helpotus
mitä nopeammin mä tähän kuolen.

Oon nii väsyny
tää on ollut yhtä taistelua
itteeni, elämääni ja muita kohtaan
jo niin pitkään
etten muista edes muusta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229