162.

Tie oli kummallinen
valon näin varjoissa sen.
Taipuivat puut kumaraan
puhuivat, kuiskaili maa.

Näin oli jo aamuyö

kun himmeni tähtien vyö.
Lähteä tahtonut en
kun näin kaiken kauneuden.

Kun hiljainen maa vain tuuditti lastaan
ei, et surra saa
minä kiedon sinut valkeaan.
Jäätynyt maa niin suojeli lastaan
ei, et surra saa
minä kiedon sinut valkeaan.


Hiljainen maa - Indica

Kuolema laskee mun puolesta päivät ja reitit itsensä kuviot selviksi se löytää valon pimeästä se asettuu turvaksi sutta vastaan siitä tulee niin äkkiä kaikki mitä mul on.
Ja mä annan sen tanssia omien askeleidensa kautta läpi kaikkien ajatusten loppuun saakka.
Mä annan sen hallita koska en voi elää ilman.
Ja se hallitsee kaikkea mun olemista turvaa selustan ettei pelko tai ikävä saa liian suurta valtaa kuolema on ainut toimiva keino niiden valtaa vastaan.
Ja niin mä jään
tuijottamaan yötä vasten
yhä tummenevaa taivaanrantaa
voi
kuolemarakas
mun on niin
ikävä sua.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229