1611.

Mä en oo mä
enhän?

En tää joka tuijottaa seinää
valuu pois hetkestä
tää jonka ajatuksissa on tasan kaks asiaa
viiltely ja kuolema.

Tai ehkä mä oon tässä
mun kädet haluais kokoajan tehdä jotain
mut mieli ei jaksais keksii niille tekemistä
keho haluais vaan nukkua
vajota viltin alle
käsien ois helpompi tehdä jotain
kun ajatukset pyörii omaa kehäänsä
joten mä pyörittelen paidanhihoja
pöytäliinalla muruja
viltin reunaa
jotakin
siinä kaikki mitä teen
ainiin
hain uuden lääkkeen apteekista
pysyin melkein koko reissun mukana
jossain kohtaa se ihminen selitti jotain mihin en päässyt kiinni
mutta ehkä se ei tajunnut
etten mä oikein tajunnut
koska pahinta ois
jos muut ymmärtäis
kuinka vähän ja hitaasti mä tänään ajattelen
kuinka yksinkertaisesti ja poissaolevasti.

Sillä en ymmärrä itsekään
miksi paha olo lamaannuttaa näin
eikö riittäisi että on koko ajan niin paha olla
ettei kestäisi enää hetkeäkään
onko toimintakyvyn pakko huonontua sen lisäksi?

Mä kirjoitan
näitä sanoja
mä puhun ihmisille lauseita
ja mietin puhuessani
tätä kirjoittaessani
et toivottavasti tästä saa selvää
kun kaikki mun sisällä on niin sekavaa
niin hidasta
ymmärtämätöntä
yritän hoitaa sanotut sanat
ja tämän tekstin
jollakin muistilla siitä
miten ollaan normaaleja ihmisiä
sillä musta ei kai vois tän enempää tuntua
et jotain mun sisällä
on tosi pahasti pielessä.

Mihin tää johtaa
pelko on läsnä
se vaanii tietona
sinä et ole pohjaa nähnytkään
ja mä mietin kuinka syvälle pimeään
tänne yksinäiseen kammioon
ihminen voi vajota?

Ja miksei mikään auta
lääkettä lisää
aina vaan
niinhän näitä hoidetaan
mut mä aavistan
etten oo tulossa enää kuntoon.

Ja mun mieli on laskenut jo suunnitelmansa
se ei kestä häpeäänsä tästä hitaudesta ja kaikista tekemistään virheistä
se on päättänyt et tää viedään viimein loppuun.

Mä en tiiä onks meitä kaks
(nii tai sit mua ei oo ollenkaan)
mut on minä ja mun mieli kaks eri asiaa
tuntuu et mikään tässä ei toimi kuten kuuluisi
et on nii paha olla et mä ikäänkuin hajoaisin osiin
et toinen ois tossa ja hoitais tätä puolta
esittäis ihmisille jotain muuta kuin mitä todellisuus on
ja toinen puoli
ois vaan sairas ja sekaisin
täynnä mustaa pimeää
jota se kaipaa jatkuvasti enemmän
syvempiä viiltoja
enemmän kipua.

Laastareita avohaavojen päältä repiessäni
joku mussa tahtois itkee et sattuu
mut vahvempi nauraa ja sanoo et kipua pitää vaan sietää
niinpä mä revin laastarit
enkä tunnekaan kipua
mä meen sen läpi samalla tavalla kuin viiltäessä
sillä tiiän et niin on oikein.

Mua pelottaa
mua oikeesti pelottaa
koska tässä on niin paljon kaikkea
mitä en koskaan ennen oo tuntenut
niin paljon kaikkea
mitä en ollenkaan ymmärrä
ja musta tuntuu et edessä on vielä enemmän pahaa
kuin mitä näihin ajatuksiin edes mahtuu.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229