1564.

Onko tää siks näin pimeää
et epävakaita tekoja ja ajatuksia pystyy hallitsemaan ja piilottelemaan
mun ei tarvi enkä mä jaksa pelata enää mitään mitä viime vuonna vielä pelasin
ne tiet käytiin läpi ja todettiin sellasiks sodiks etten ikinä tahdo niihin sekaantua
mä viiltelen mut en lähde tikattavaks
mä hoidan haavat ja tiiän miten tapan itseni
mä tiiän vaihtoehtojeni vähyyden
ja sen ettei loppujen lopuks ole mitään mikä auttais
mikään mikä tätä pahaa oloa helpottais
siks on ihan turha leikkiä jutuilla
joilla muutkaan eivät leiki
joilla kukaan järkevä ihminen ei leiki
mut masennus onkin sit ihan eri asia
tätä ei voi hallita mitenkään
tähän ei auta mikään
tätä ei voiteta millään
ei edes pakottamalla ja tai suorittamalla pitäis-listaa loputtomasti
masennus on ja pysyy ja tuhoaa
ja tekee jokaisesta päivästä kestämättömän.

Siksikö ne viime syksynä vakuutti mulle jatkuvasti etten oo masentunut
siksikö olin niiden silmissä pelkästään epävakaa
jonka ois pitänyt ryhdistäytyä?

Ajatteliko ne et pääsevät helpommalla
jos kieltävät ja saavat myös mut kieltämään masennuksen
joka kuitenkin on ollut mukana koko tämän ajan
myös viime syksynä?

En varmaan ikinä tuu ymmärtämään
miks ne toimi kuten toimi
miks ne halus pahentaa mun oloa
en tiiä kuvitteliko ne oikeasti et heräisin niiden herätysyrityksiin
että yhtäkkiä olisinkin oivaltanut yksin asuessani et hei
näinhän tätä elämää kuuluukin elää
ja lähtenyt silloin tammikuussa kouluun
kuten ne sai aluksi auttavan tahonkin uskomaan.

Voisko joku vaan kertoa mulle
miten ammattilaiset saavat toimia noin
mä muistan senkin miten mulle sanottiin
etten sais lähtöni jälkeen puhua uusille ammattilaisille
tai toisille kuntoutujille ajatuksistani, tunteistani, kokemuksistani
koska se miten asiat tunsin oli kaikki niiden mukaan vain mun omaa harhaa.
(Syyhän tähän ei tietenkään mitenkään ois voinut olla et nää mun mielipiteet saattais vaikuttaa negatiivisesti sen paikan maineeseen?)

En tiiä ketä sä uskot
tai mitä pidät tärkeänä
mut jos te kaikki aina luotatte vaan niihin meidän joidenkin hyvinvoinnin kustannuksella puhdistettuihin tilastoihin
niin mun mielipide on et ootte aika hukassa
kuten olivat hukassa nekin
joka yrittivät viimeiseen saakka saada mut hiljenemään
uskomaan et kaikki syy oli mussa
kun kuntoutus ei onnistunutkaan ja kaikki meni siellä niin pahasti solmuun.

Se ei ollutkaan totuus
mut tiiätsä kuinka helvetin vähän mulle jäi toivoa ton kaiken jälkeen
siinä tuhottiin erittäin perusteellisesti kaikki luottamus niihin ainoisiin
joihin olin vuosiin enää luottanut
siihen saakka mä olin jotenkin liian sokeasti uskonut
et ammattilaiset auttavat eivätkä satuta.

Joojoo eihän sitäkään sais sanoa satuttamiseks
mut mitä muutakaan se kaikki oli
mulle suututtiin ku musta ei saatukaan tilaistoihin onnistunutta merkintää
kun en suostunutkaan viimeiseen arviointiin
koska tiesin ettei siihen kirjattais mun omaa mielipidettä
vaan se uskomus jota ne ammattilaiset ylläpitivät mun voinnista.

Mut nii vaikka ne typerät taistelut siellä on ohi
ja saan sanoa olevani masentunut
jopa niin et toisetkin sanovat sen ääneen
asioiden pitäis kai olla paremmin
toivoa pitäis olla jo enemmän
kun mua uskotaan ja kuunnellaan.

Silti ei oo
en sano ettei oo mitään
koska ympärillä on paljon loistavaa apua
mut mulla ei oo parempi olla
ei edes siedettävä.

Mä makaan huoneen lattialla kun itku ei anna hengittää
siitä ei voi pudota vaikka ahdistus, suru, epätoivo käy kuinka voimakkaaksi tahansa
mä makaan lattialla ja haukon henkeä
tiiän et se on yks Temesta eikä enempää
et mun pitäis suostua syömään masennuslääkkeitä
jotka ei kuitenkaan auta
koska tarvittavat ovat vain väliaikainen ratkaisu pysyvään ongelmaan
ja lääkkeet joita oon kokeillut
niitä ei kuitenkaan oo riittävän pitkää listaa
vaikken jaksa kokeilla enää yhtään uutta
kun aiemmistakaan mikään ei oo vaikuttanut millään tavalla.

Mut nii se täs maassa menee
lääke auttaa, lääke parantaa
ja meitä joita ei autakaan
voidaan sit hyvin nimittää vaikeiksi
varsinkin silloin kun me väsytään sivuvaikutusten keräilyyn ja kieltäydytään uusien lääkkeiden kokeilusta.

Mä en osaa riittävän selvästi sanoa
miten en selviä enkä pärjää enää päivääkään
en varsinkaan yhtään itkuista iltaa tän oloni kanssa
mä en osaa sanoittaa totuutta
tai sit just se kohta kieltäydytään kuulemasta.

Kun mä tiiän et on tämä paha ja sit kuolema
eikä näiden kahden välillä ole enää mitään
ei oo mitään ennen toistunutta mene osastolle-kohtaa
ja uutta lääkettä en tahdo enkä jaksa
eikä sellasia sanoja oo olemassakaan
jolla tämä olo helpottuis
siks on vaan tämä ja kuolema
ja se on selkeimpinä hetkinä erittäin hurja ajatus
ymmärtää miten kirjoitan tarinan loppuratkaisua
ja se ei sit päättynytkään mihinkään onneen
koska en koskaan ollut riittävän huonossa kunnossa esimerkiksi sähköhoitoon
tai jaksanut enää taistella
pelätä ja taistella
traumapsykoterapian puolesta.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229