1563.

Mahikset on vähissä täällä,
oon puun ja kuoren välissä täällä.
Valo paistaa tunnelin päässä,
nyt sinnittelet, pysy kii elämässä.

Pystymetsää ja laakeeta peltoo,
maisema herättää jumalanpelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana
päittemme yllä.
- Jukka Poika



Muistatteko te?
Toi biisi soi kerran yhdessä olohuoneessa
kun porukka oli koossa ja iltaa vasta suunniteltiin.

Muisteletteko te koskaan?

Mä muistan
muistan kattolamput ja kaatuneet juomat
Alias-selitykset ja junamatkat
pakkaset, kevätjäät
uskon tulevaan
nuoren uskon elämään
rakkauteen, muutokseen
mihin tahansa.

Hiuslakan joka tuoksui karkilta
päättäreiden jatkot meillä
kesäyöt
mä muistan
kaatosateessa skootterin kyydissä
mä muistan paljon jotain mitä enää vain kaipaan
elämää, elämän.

Tuntuu hassulta ajatella
et mä joskus olin mukana oikeassa elämässä
että oli elämä
joskus ennen tätä pimeää
muutaman vuoden myös mulla oli väliä
yhtäaikaa kuin se on hienoa
se on surullista.

Osasinko arvostaa
päästinkö irti liian helposti
(mitä helvettiä tapahtui?)
milloin kaikki loppui
hiipui pois, kauemmas
ei kuuluttu enää yhteen
tai mä en kuulunut porukkaan
porukkakin tais hajota ajan kuluessa
kuka tätä jaksais sivusta seurata
varsinkaan kun en osannut enää puhua muusta
hiljenin
siirryin sivuun
yritin pysyä jossain mukana
vaikka ymmärsin
oli tullut aika antaa muiden jatkaa
en pystynyt enää
en jaksanutkaan nauraa enää
ne hetket jotka aiemmin edustivat syytä elää
muuttuivatkin pelottaviksi, vaikeiksi, ahdistaviksi
en osannut enää olla ystävä, kaveri.

Putosin, mutta kaipaan yhä
muistan silloinkin kun en jaksa enää kaivata
itken toisina iltoina
tämäkin olisi voinut päättyä jotenkin toisin
mun usko ei sitten aivan riittänyt
mä pääsin pois
me kaikki päästiin
ne ajat on ohi mut se ei pelastanutkaan
ei täysi-ikäisen vapaudet ja vastuut
mikään ei poista sitä tietoa
mikä niinä viitenätoista ensimmäisenä vuotena meni pieleen
tai tunnetta
pelottavia muistoja
ei mikään turva
ei yksikään ihminen
ei sanottu sana
ei mikään.

Pitäis päästä yli
unohtaa
mut miten sä voit unohtaa jotain minkä varaan oot minuutes rakentanut
ethän sä voi olla joku muu
et voi pakottaa ittees unohtamaan
ne samat aiheet painajaisissa
ihmiset vaan vaihtuu
hereilläkin pelkää vaikkei varmasti tiedä mitä.

Mä en päässyt pois
mä pääsin mukapois
mut mun mieli ei päässyt pois
se jäi sinne
niiden talojen seinien sisälle
se lapsi oppi nukahtamaan itkuun
se lapsi pelkäsi
se nuori tiesi oikean ja väärän
tunnollisesti teki kaiken vaaditun
kunnes murtui
sai siitäkin syytökset
ehkä se lapsi ei ollut niin väärä ja paha
kuin sille kerrottiin
ehkä se hajos koska olikin syy hajota
ehkä kaikki se tehtiin vaan niin salassa
etteivät nekään jotka uskoivat näkevänsä
nähneet totuutta?

Mut millä mitään kenellekään todistaa
kun kaikki vaan toistaa
elämä jatkuu, on aika unohtaa
miten jatkaa
miks niiden ihmisten kanssa
joille mä oon yhä se sama
jota saa kyl polkee ja satuttaa
miks siinä kävikin nii
et musta tuli se arvoton
se johon voi purkaa oman pahan olonsa
pelkonsa, riittämättömyytensä
mä otin roolin vastaan
koska uskoin ja osakseen uskon yhä
et ansaitsen vain sen
mut teinkö mä oikeesti jotain nii pahaa
et ansaitsin sen oikeasti?

Mä en selviä
tiiän et mun pitäis
etteihän siellä mikään ollut niin pahaa
mut kuka sen määrittelee
lääkkeet toimis
helpottais tätä ahdistusta, pahaa oloa
jos syy ei löytyis kauempaa menneisyydestä
mä en jaksa enää selvitä
mä muistan liikaa kestääkseni
en saa kaikkea edes viiltämällä pois
en saa muistoja ja pelkoja mitenkään mun sisältä pois
enkä pysty elämään näiden kanssa.

Miksi sä teit sen kaiken
miksi sä tuhosit mut
mun mahdollisuudet, itsetunnon, elämän
miten sä pystyit tehdä mulle nii
miten sä voit väittää kaiken sen jälkeen rakastavas
mikä oikeus kenelläkään on ohjeistaa mua olemaan sun kanssa tekemisissä
kun ei ne tiiä puoliakaan totuuksista
siitä mitä silloin tapahtui?

Mikä pakko mun on enää ees yrittää
en pääse pois sieltä
mä oon yhä joku pieni joka itkee suljettuu ovee
kaikkii niitä muita outoja selittämättömiä pelkoja
humalaisia aikuisia
ja sit nuori joka naarmuttaa ranteita kun koko talo on hiljaa
mä oon yhä viime syksyssä
siellä meressä seisomassa
siinä hetkessä jona ymmärsin
kukaan ei auta enää, ei kuuntele
raivoo vaan
kaikki pysähtyi
tajusin kuinka yksin täällä ollaan
kun ammattilaisetkin kääntää selkänsä
mä oon yhä kaikissa niissä pelottavissa hetkissä
mä pelkään yhä
enkä mä jaksa enää pelätä.

mä en jaksa mä en jaksa enää auta mua mä en kestä mä en selviä enää mä pysty tähän enää en jaksa enää itkee yhtään yötä auta auta mua auta mua pelottaa auta anteeks kaikki auta mua mä en kestä mua pelottaa kaikki tapahtuu uudestaan mä en pääse pois ne huutaa ja syyttää ja mä en pääse pois mä en kestä mä en jaksa

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229